Koulut tehovalvonnassa tulipalojen jälkeen Nurmijärvellä – "Aika sokissa ollaan", sanoo vanhempien edustaja

Valkjärven vanhempainkerho on huolissaan kylän lapsista ja siitä, kuinka koulutyö jatkossa järjestyy. Lapsille ja vanhemmille oli järjestetty heti maanantaiaamuksi kriisiapua. Riikka Laine

Taina Joutsen

Kaikki Nurmijärven kunnan koulut ovat tehostetussavartioinnissa viikonlopun tulipalojen jäljiltä. Lisäksi kunta kertoo tekevänsätehostettua yhteistyötä poliisin kanssa.

Vartiointia tehostettiin jo viikonloppuna, kun Nurmijärven Lepsämässä paloi 2000-luvun alussa rakennettu koulurakennus. Toinen palo oli maanantain vastaisena yönä Valkjärvellä, jossa tuhoutui toinen koulun kahdesta rakennuksesta. Poliisi tutkii tapauksiatuhotyönä.

Koululaisten vanhemmat ovat olleet tapahtumista järkyttyneitä.

– Aika sokissa ollaan, Kysellään miksi ja miksi kaksi näin lähekkäin olevaan koulua, sanoi Valkjärven koulun vanhempainkerhon puheenjohtajaLaura Kuutti Nurmijärven Uutisillemaantaina.

Samalla Kuutti kiitteli Nurmijärven kuntaa tilanteen hoidosta.

– Valkjärven lapset ovat nyt Uotilan koululla, samoin suuri osa vanhemmista. Meneillään on keskustelutilaisuus ammattilaisten kanssa ja kriisityö. Lapsilla on oma tilaisuutensa liikuntasalissa. On hienoa, että kunta on reagoinut näin nopeasti ja me olemme päässeet tänne.

Kuutin mukaan valkjärveläisillä on nyt isoin huoli kylän lapsista ja itse kylästä. Koulu on ollut jo aiemmin lakkautusuhan alla.

– Saadaanko me meidän satavuotiasta koulua takaisin enää ollenkaan, vai loppuuko se lopullisesti niin kuin konsulttien esityksessä on sanottu, Kuutti miettii.

– Olemme ylpeitä koulusta ja koko kylästä. Vanhempainkerho on rakentanut koululle luistelukatoksen, pystyttänyt kiipeilytelineitä ja hankkinut hiekkaleluja ja soittimia, Kuutti luettelee.

Valkjärvenvanhempainkerho toivoo kunnalta tiedotusta.

– Jatkossa kaipaamme tietoa siitä, onko palaneen rakennuksen paikalle mahdollista saada uudisrakennusta.

– Voiko tästä karmeasta tapahtumasta seurata jotakin hyvääkin? Sitä on kyllä vaikea ajatella.

Valkjärven koulun lapset opiskelevat tämän viikon Uotilan koulussa. Kuutti toivoo, että lapset pääsisivät myöhemmin jatkamaan opiskelua omalle kylälle. Ehtona on, että koulutyö sujuu turvallisesti. Muiden vanhempien toiveista hän ei osaa kertoa.

Valkjärven koulun uudemmassa, tulipalolta säilyneessä koulurakennuksessa, on Kuutin mukanavastaavanlaiset tilat kuin Uotilassakin. Käytettävissä olisi liikuntasali, musiikkiluokka ja puukäsityöluokka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut