Nyt tuli huikea lukema kahvihullusta Suomesta – oletko sinäkin koukussa? Kerro kantasi

toimitus

Kahvi on edelleen suomalaisen ruokakulttuurin keskeisimpiä kulmakiviä, eikä sen kulutusta Suomessa hevin hetkauteta.

Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen mukaan suomalaiset joivat vuonna 2018 paahdettua kahvia peräti 9,9 kiloa henkeä kohden, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Suomalaisten kahvin kulutusmäärä on hyvin vakiintunut, mutta kahvivaihtoehtoja on tarjolla yhä enemmän.

Kahvihyllyjä värittävät erilaiset alkuperämaakahvit makuvivahteineen sekä runsastunut paahtoastevalikoima.

Vaikka tummapaahtoisten kahvien osuus valikoimasta on arvioiden mukaan jo lähes 25 prosenttia, suomalaiset suosivat edelleen kansallista ylpeydenaihetta aromikasta vaaleapaahtoista kahvia.

Yhä suurempi osuus valikoimasta on myös vastuulliseksi varmennettuja kahveja.

– Suodatinkahvi on yhä ylivoimaisesti suosituin kahvi Suomessa. Erilaiset kahvinvalmistustavat sekä uudentyyppiset mukaan otettavat ja kylmänä nautittavat kahvijuomat rikastuttavat kahvinkulutustapojamme ja tuovat siihen vaihtelua, kertoo Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen asiamies, sanoo johtaja Marleena Tanhuanpää tiedotteessa.

– On hauskaa, miten runsas kahvinjuonti nousee ulkomaalaisten silmissä usein yhdeksi suomalaisuutta kuvaavaksi piirteeksi. Kahvilla onkin tärkeä rooli ihmisten sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kahvikupin äärellä yhdessä työkavereiden kanssa vietetyillä tauoilla on myös iso merkitys jaksamisessa hektisessä työelämässä, Tanhuanpää muistuttaa.

Tuonti kasvoi, vienti väheni

Paahdetun kahvin tuonti Suomeen kasvoi edellisvuodesta lähes 13 prosentilla reiluun 11 miljoonaan kiloon. Tuontimaista merkittävimmät olivat Alankomaat, Ruotsi ja Saksa.

Paahdetun kahvin vienti Suomesta väheni 15 prosenttia edellisvuodesta 7,6 miljoonaan kiloon. Vienti suuntautui lähinnä Baltian maihin.

Suomeen tuotiin pikakahvia noin 1,4 miljoonaa kiloa, melko tarkkaan saman verran kuin edellisvuonna. Kahvikapseleina kahvia kulutettiin Suomessa 0,2 miljoonaa kiloa.

Raakakahvia tuotiin Suomeen vuonna 2018 reilut 61 miljoonaa kiloa. Raakakahvista 80 prosenttia tuotiin Brasiliasta, Kolumbiasta ja Hondurasista.

Lähde: ETL ry.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä
  2. Peräänantamattomuus vei nummelalaiset Esa ja Jani Sievisen uintimaailman huipulle – 39 arvokisamitalia valmentajana saavuttanut Esa Sievinen on nyt päättänyt jäädä eläkkeelle valmennustyöstä.
  3. Puut kukkivat Karkalin keväässä – ihastuttava Arboretum Magnolia on taas avoinna pitkän tauon jälkeen
  4. Lohjan tavoitteena on olla paras pyöräilykaupunki 2021, mutta pääkaduilla joutuu yhä pyöräilemään autojen seassa
  5. Villa Haikarin jatko selviää syksyllä – Lohja etsii nyt kesäkahvilan vuokralaista neljäksi kuukaudeksi, aikaa tarjouksen jättämiseen on maanantaihin asti
  6. "Istanbulin ihmeestä" 15 vuotta – Hyypiä muisteli uskomatonta nousua mestarien mestariksi
  7. Mediakriisi myllää Uudessa-Seelannissa – suuryhtiö myytiin dollarilla
  8. USA valmistautuu miehitettyyn avaruuslentoon lähes vuosikymmenen tauon jälkeen
  9. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  10. Etla ennustaa kahdeksan prosentin alamäkeä tälle vuodelle
  11. Kiinan valtionmedia julkaisi videon mielenosoittajien tekemästä pahoinpitelystä – "Katsotaan, miltä Washingtonin tukema Hongkongin demokratia todella näyttää"
  12. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  13. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  14. Seuraomistajalta tyly varoitus brittijalkapallosta: 50–60 seuraa konkurssiin
  15. Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Tero Vauraste irtisanoutui – mielii Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjan Yhteislyseon lukion uudet opiskelijat on valittu – tässä lista sisäänpäässeistä
  2. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  3. Puut kukkivat Karkalin keväässä – ihastuttava Arboretum Magnolia on taas avoinna pitkän tauon jälkeen
  4. Villa Haikarin jatko selviää syksyllä – Lohja etsii nyt kesäkahvilan vuokralaista neljäksi kuukaudeksi, aikaa tarjouksen jättämiseen on maanantaihin asti
  5. Punkit viihtyvät myös pohjoisessa – borrelioositapaukset voivat lisääntyä, sillä ihmiset liikkuvat enemmän luonnossa ja väistävät pusikkojen kautta
  6. Näköislehdessä tänään: Fyysikosta valokuvaajaksi ryhtynyt Anssi Toivanen lähti viinankeittäjä Pirunpaska-Suhosen jäljille
  7. Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä
  8. Pohjolan Liikenteen kesäaikataulut julkistettiin – koulujen ajan täydennysvuorot kesätauolle
  9. Kunta-alan neuvottelut jatkuvat taustatöillä, pääneuvotteluryhmä koolla seuraavan kerran tiistaina
  10. Kemiönsaaren delfiinivieraille on tarjolla luonnon antimina ainakin silakkaa ja haukea – bongareiden toivotaan pysyvän rannalla
  11. Näköislehdessä tänään: Perhokalastus on kuin meditaatiota, sanoo Tommi Korpelan kanssa kirjan kirjoittanut Kari Hietalahti
  12. Lohjan tavoitteena on olla paras pyöräilykaupunki 2021, mutta pääkaduilla joutuu yhä pyöräilemään autojen seassa
  13. Suurten purjelaivojen Tall Ships Races -tapahtumaa puuhataan Turkuun kesäksi 2021
  14. Ruotsissa kuusi uutta koronakuolemaa – länsinaapuria kaihertaa Kyproksen päätös antaa porttikielto ruotsalaismatkailijoille.
  15. Naisnyrkkeilijä kärsii seitsemän vuotta sitten käydyn ottelun seurauksista edelleen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.