Mies puukotettiin hengiltä Pohjois-Haagassa – poliisi lupaa uutta tietoa tänään

toimitus

Mies puukotettiin kuoliaaksi Pohjois-Haagassa Helsingissä maanantai-iltana.

Helsingin poliisi kertoo antavansa tapauksesta lisää tietoa tänään.

Poliisi kertoi Ilta-Sanomille aiemmin yöllä, että teosta epäilty mies on otettu kiinni. Henkirikos sattui Pohjois-Haagan juna-aseman lähellä.

Sekä epäilty että uhri ovat täysi-ikäisiä, kertoo IS.

LUE JATKOJUTTU: Epäilty tekijä yritti piilotella roska-astiassa

IS:n saaman silminnäkijätiedon mukaan alueella oli maanantai-iltana käynnissä iso poliisioperaatio, ja osa Kaupintietä oli suljettu.

STT:n mukaan poliisi sai ilmoituksen puukotuksesta noin kello kymmenen aikaanillalla. Vakavia vammoja saanut uhri vietiin sairaalaan, jossa hän myöhemmin kuoli.Epäilty puukottaja on poliisin vanha tuttu, kertoo STT.

Tapausta on tutkittu alkuvaiheessa tappona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa maanantaina – moni lohjalaisyrittäjistä hakee lisätilaa terasseista
  2. Lohjalle valittu uusi kaupunkisisältöjohtaja – Merja Lonkainen uskoo yksiköiden väliseen yhteistyöhön palvelujen kehittämisessä
  3. Lohjalle uusi pyöräilytapahtuma heinäkuulle –  Kuuden kylän kierros -tapahtuma tutustuttaa Lohjaan ja alueen yrityksiin
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Monipuoliset kunnostustyöt jatkuvat Paikkarissa – torpan ympäriltä on kaadettu puita ja kesäkuusta alkaen laitumia hoitaa lammaskatras
  6. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla
  7. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  8. Kumpi on terveydelle haitallisempaa: liika sokeri vai suola?
  9. Vieraslajit: Vieraslajin hyysäämisestä voi lain mukaan saada jopa uhkasakon – ”Mökin mummoja ei ole kovisteltu”
  10. Vieraslajit: Kaiva juurineen ylös, tukahduta... Näin torjut tavallisimmat vieraslajit
  11. Tekstiviestit: Onnittelut Pekka Myllyniemelle!
  12. Trump uhkaa kutsua armeijan laittamaan mellakat kuriin - lue yön uutiskooste
  13. Mielipide: Joenpellon juhlavuodesta – kirjailija ei itse halunnut muistomerkkiä
  14. Kiinteistönvälittäjät näkevät asuntokaupan elpyneen toukokuussa
  15. Uutissuomalainen: Yli puolet aikoo lomamatkustella vähintään tavalliseen tapaan muihin maakuntiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mustasukkaisuusdraama ajoi veritekoon Lohjalla: "jos joku mun kavereista koittaa sua mä tapan sen"
  2. Lohjalle uusi pyöräilytapahtuma heinäkuulle –  Kuuden kylän kierros -tapahtuma tutustuttaa Lohjaan ja alueen yrityksiin
  3. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja hankki bulvaanijärjestelyin kiinteistön Porvoosta ja nimesi sen itsensä mukaan
  6. Ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa maanantaina – moni lohjalaisyrittäjistä hakee lisätilaa terasseista
  7. Lohjalle valittu uusi kaupunkisisältöjohtaja – Merja Lonkainen uskoo yksiköiden väliseen yhteistyöhön palvelujen kehittämisessä
  8. Superpesis Oy:n alasajo pienensi rajusti Pesäpalloliiton tilinpäätöksen ylijäämää
  9. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole
  10. Kesämusiikkia Vihdin kirkossa – livestriimaus verkossa
  11. Monipuoliset kunnostustyöt jatkuvat Paikkarissa – torpan ympäriltä on kaadettu puita ja kesäkuusta alkaen laitumia hoitaa lammaskatras
  12. Neidonkeidas aukeaa tauon jälkeen maanantaina – kerralla sisään pääsee enintään 80 uimaria
  13. Tekstiviestit: Hölmölästä terkut
  14. Mielipide: Valtuustopäätöksiä puutteellisilla tiedoilla
  15. Kuusi kuntaa ylitti kriisikuntarajat – arviointimenettely aloitetaan elokuussa yhdessä uudessa kunnassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.