Järkyttävä auto-onnettomuus – IL: Muusikko Harri Marstio, 62, menehtyi kolarissa

Muusikko Harri Marstio on poissa. –  Kuvakaappaus YouTube-videolta (vuodelta 1991)

Jari Pietiläinen

Pitkän linjan muusikko Harri Marstio, 62, on kuollut auto-onnettomuudessa. Asiasta kertoi ensinIltalehti.

Voikkaan sillalla Kuusankoskella tapahtui kello 14.15 aikaan kahden auton yhteentörmäys, jossa kuoli yksi henkilö. Autoissa oli kaikkiaan kolme henkilöä. Poliisi ei toistaiseksi ole vahvistanut, että surmansa saanut olisi juuri Marstio.

Marstio oli syntynyt Iitissä 6. tammikuuta 1957.

Hän vaikutti soolouransa lisäksi useissa yhtyeissä, muun muassa Harri Marstio ja Maanantai, Kultakurkut, Harri Marstio Duo, Pedro's Heavy Gentlemen ja Harri Marstio Band.

Hän tuli tunnetuksi vierailtuaan vuonna 1982 Pedro's Heavy Gentlemenin albumilla ja esittäen Romany Violin -kappaleen. Myöhemmin Marstio levytti suomenkielisiä tulkintoja kuten Tie ja Muisto vain jää. Marstion omista kappaleista tunnetuimpia lienevät Sirkustyttö ja Talo.

Hänellä todettiin viisi vuotta sitten imusolmukesyöpä. Marstion hyväksi järjestettiin tukikonserttiTampereen Klubilla 7. marraskuuta, sillä raskas vuosi oli ajanut sairastuneen laulajan heikkoon taloudelliseen tilanteeseen.

Marstiota jäivät kaipaamaan 18- ja 29-vuotiaat lapset, jotka asuvat Tampereella. Marstio itse asui Voikkaalla.

LUE MYÖS: Harri Marstio joutui kamppailemaan Kelan kanssa –"Olen sairas, mutta energiani menee paperisotaan"

LISÄYS kello 23.18: Lisätty tieto siitä, että poliisi ei ole vahvistanut Marstion kuolleen onnettomuudessa Kuusankoskella.

Kuuntele alta koskettava kappale Muisto vain jää Harri Marstion esittämänä vuodelta 2008.