Nenäpäivämies nousee Pori Jazzin johtoon – "Vahva näyttö tiimijohtamisesta"

Jari Pietiläinen

Miika Ranne, 41, on valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi lokakuun alusta alkaen. Ranne on Ylen Luovien sisältöjen suunnittelupäällikkö ja toiminut vastaavana tuottajana muun muassa Marja Hintikka Live-, Puoli seitsemän- ja Nenäpäivä-ohjelmissa.

– Valintaamme vaikutti Ranteen osaaminen suurten ohjelmatuotantojen parissa ja toisaalta hänen verkostoitumiskykynsä sekä näyttönsä avoimen tiimijohtamisen kulttuurista, kertoo Pori Jazz 66 ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola

Porissa syntynyt ja kasvanut Ranne asuu jatkossa kahdella paikkakunnalla, Porissa ja Tuusulassa.

– Pori Jazzilla on tärkeä sivistystehtävä, ja yhteistyökumppaniemme kanssa tulemme tarjoamaan yleisölle paitsi merkittäviä musiikillisia kokemuksia myös yhteisöllisyyttä, ystäviä ja kansainvälisyyttä. Satakuntalaisten toivon tuntevan ylpeyttä oman maakunnan tapahtumasta, sanoo Miika Ranne.

Edelliseksi toimitusjohtajaksi nimitetyn Aki Ruotsalan työsuhde purettiin kesäkuun alussa, sillä hänen homovastaisiksi tulkitut kommentit olivat levinneet julkisuuteen. Ruotsalan mukaanon olemassa vain homoutta eikä homoja. Alunperin Ruotsalan oli määrä aloittaa toimitusjohtajana elokuun alussa.

Pori Jazz järjestetään 54. kertaa heinäkuussa 2019. Festivaalin pääkonsertit pidetään Porin Kirjurinluodossa 18.–20. heinäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.