Prometheus-leirit nyt huippusuosittuja – 10 vuoden takainen ennätys kirkkaasti rikki

Prometheus-leireille osallistuu tänä kesänä koko maassa ensimmäistä kertaa yli tuhat nuorta. Jani Ikonen / arkisto

Jari Pietiläinen

Tämän kesän Prometheus-leireille eli protuleireille on ilmoittautunut 1 022 osallistujaa. Määrä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin protuleirien historiassa. Aiempi 961 osallistujan ennätys on vuodelta 2008.

– Protuleirien eteen on tehty pitkäjänteistä vapaaehtoistyötä jo kolmen vuosikymmenen ajan ja leirien ohjelmaa, käsittelytapoja ja yhteisöllisyyttä on kehitetty jatkuvasti. Olemme todella otettuja saavutetusta suosiosta ja pidämme sitä yhdistyksemme aktiivisten nuorten ja aikuisten yhteisenä onnistumisena, Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Ansku Ahvenainen sanoo.

Protuleirien kesä alkaa ensi sunnuntaina leireillä Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Kesä–elokuun aikana järjestetään 69 protuleiriä 24 paikkakunnalla ympäri Suomea.

Viime kesänprotuleireille osallistui yhteensä 887 leiriläistä. Leirit saivat leiriläisiltä ja huoltajilta erinomaista palautetta.

Palautekyselyyn vastanneiden 471 leiriläisen koulukeskiarvosana protuleirille oli 9,5. Heistä 99,4 prosenttia sanoi voivansa suositella leiriä ystävilleen. Kyselyyn vastanneista 447:stä leiriläisen huoltajasta protuleiriä sanoi voivansa suositella 95,1 prosenttia.

Protuleirit ovat aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään omaa maailmankatsomustaan ja itsenäistä ajatteluaan. Protuleirin idea perustuu ihmisten kykyyn päättää omasta elämästään ja kantaa vastuuta maailmasta: nuorille ei tarjota valmiita vastauksia, vaan asioita pohditaan yhdessä.

Leiriläiset ovat useimmiten 8–9-luokkalaisia, mutta leirejä on myös 16–20-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kaikki Protun toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toimintaa järjestävät pääosin nuoret vapaaehtoiset Prometheus-leirin tuki ry:ssä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hevoskallion alueella sijaitseva 17 hehtaarin tontti odottaa edelleen ostajaa – Lohja hamuaa yhä alueelle jättimäistä logistiikkakeskusta
  2. Aurlahteen lisäparkkitilaa: osa hiekkakentästä muutettiin pysäköintialueeksi
  3. Karjaalla kuvataan elokuvaa Kjell Westön romaanista – Rikinkeltaisen taivaan juhlakohtauksessa on mukana iso joukko paikallisia teatteriharrastajia
  4. Musiikkia Lohjalta Olavinlinnaan – Jyrki Anttilalla on hankalan koronakevään jälkeen edessä työntäyteinen konserttikesä
  5. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  6. Tim Sparvin kipparoima Midtjylland varmisti Tanskan mestaruuden
  7. Noah Lyles tykitti "200 metriä" alle 19 sekunnin – väärä rata pilasi haamutuloksen
  8. Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnan valintakokeiden pisteytyksessä havaittu virhe korjataan
  9. Käsivirhe vei Bournemouthin voitto-osuman, Smithin loukkaantuminen pysäytti
  10. Jymy-Jussien jokerikortti löi puolen tunnin varoajalla kunnarin miesten Superpesiksessä
  11. Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin
  12. Kimppa-asuminen: Ronja Paani muutti keskellä pimeintä talvea pieneen kylään etsimään itseään – seurasimme puoli vuotta, miten elämä maalla sujuu
  13. Pelastuslaitos päästi liesituulettimeen jumiin jääneen linnun ahdingosta
  14. Suomalaisgolffarit palasivat ruosteisesti Euroopan-kiertueen kisatauolta
  15. Suomen pöytätenniksen ykköspelaajan Benedek Olahin erinomainen alkuvuosi vaihtui totaaliseen epätietoisuuteen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  2. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  3. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  4. Aurlahteen lisäparkkitilaa: osa hiekkakentästä muutettiin pysäköintialueeksi
  5. Hevoskallion alueella sijaitseva 17 hehtaarin tontti odottaa edelleen ostajaa – Lohja hamuaa yhä alueelle jättimäistä logistiikkakeskusta
  6. Karjaalla kuvataan elokuvaa Kjell Westön romaanista – Rikinkeltaisen taivaan juhlakohtauksessa on mukana iso joukko paikallisia teatteriharrastajia
  7. Musiikkia Lohjalta Olavinlinnaan – Jyrki Anttilalla on hankalan koronakevään jälkeen edessä työntäyteinen konserttikesä
  8. Luksiasta valmistui kevään aikana 470 opiskelijaa – tässä nimilista
  9. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle
  10. 35 maassa neppaillut Sampo Karpo: "Pikkuautot ovat vastavoima suuruudenhulluudelle"
  11. Sekajätteen määrä on kasvanut Rosk'n Rollin alueella niin paljon, että osassa jätepisteitä tarvitaan ylimääräisiä tyhjennysvuoroja – jätepisteiden sotkemiseen pyritään puuttumaan kameravalvonnan avulla
  12. Neidonkeitaan pihalla pääsee vielä reilun viikon ajan leppoisiin löylyihin – "Voisiko tästä tulla pysyvä saunapiha?"
  13. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  14. Lammastilan pitäjä tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon ja vuodeksi ehdolliseen vankeuteen
  15. Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.