PTT: Metsäsektori selviää koronakriisistä monia aloja paremmin – vessapaperin ja paperinenäliinojen lisääntynyt kulutus näkyy

STT

Koronakriisi vaikuttaa metsäsektorin toimijoihin hyvin vaihtelevasti, ilmenee Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ennusteesta Kokonaisuudessaan metsäala selviää PTT:n arvion mukaan koronasta monia muita paremmin, mutta erot yritysten välillä ovat suuria. Mekaaninen ala, kuten sahat, kärsii eniten. Pandemian ja alkuvuoden lakon myötä sahatavaran ja vanerin vienti sekä tuotanto vähenevät voimakkaasti.

Kemiallista metsäteollisuutta painaa lehtipaperikulutuksen väheneminen, mutta sitä tukee lisääntynyt pehmopaperin käyttö, ja verkkokaupan kasvu pitää pakkausten menekkiä yllä. Pehmopaperiksi lasketaan esimerkiksi vessapaperi ja paperinenäliinat.

Hakkuissa jo alkuvuoden lähtötilanne oli huono, ja korjuuyrittäjien tilanne vaikeutuu, jos hakkuut vaimenevat. Epävarma kysyntätilanne hiljentää myös puukauppoja.

Koko metsäteollisuutta ja puunkorjuuta vaivaavat lisäksi työvoimaan, kuljetuksiin ja ulkomaisten komponenttien saatavuuteen liittyvät ongelmat.

Jos tilanne ei aja tuotantoketjun pienempiä yrityksiä konkurssiin, metsäala voi kuitenkin PTT:n mukaan elpyä varsin nopeasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.