Miehillä hieman enemmän koronavirustartuntoja – vahvistettuja tartuntoja kaikkiaan 1 384

STT

Suomessa on todettu yhteensä 1 384 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tapauksien määrä on lisääntynyt 71:llä eilisestä, jolloin tapauksia kerrottiin olevan 1 313. Vahvistetuista tartunnoista nyt tasan 52 prosenttia on todettu miehillä.

Todellinen sairastuneiden määrä on käytännössä huomattavasti suurempi, koska kaikkia oirehtivia ei testata. Vaikka koronavirus voi aiheuttaa kuoleman, osa tartunnoista on täysin tai lähes oireettomia.

THL:n tartuntatautirekisterin tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä.

THL:n tietojen mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella on varmistunut 896 koronavirustartuntaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla määrä on puolestaan 106, Pohjois-Pohjanmalla 58 ja Varsinais-Suomessa 57.

Uusimaa on eristetty koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Eristys jatkuu 19. huhtikuuta asti. Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan viikonloppuna, kun vuorokausi vaihtui lauantaiksi.

Eilisten tietojen mukaan Suomessa on todettu 13 koronavirustartunnan aiheuttamaa kuolemaa. Näistä kymmenen on tapahtunut Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueella. Oulun ja Tampereen yliopistollisten sairaaloiden erityisvastuualueilla kuolemia on ollut yksi kussakin.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä on varmistunut toinen koronaviruskuolema. Sairaanhoitopiirin mukaan perussairautensa vuoksi riskiryhmään kuulunut, eläkeikäinen ihminen kuoli eilen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Potilas oli hoidettavana teho-osastolla.

Kuopion yliopistollisen sairaalan infektioylilääkärin Irma Koivulan mukaan aiemmin Ylä-Savo on ilmoittanut yhdestä koronaviruskuolemasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi eilen, että Suomessa on todettu 13 koronavirustartunnan aiheuttamaa kuolemaa. THL:n odotetaan kertovan viimeisimmät tiedot koko maan osalta tänään iltapäivän aikana.

Sairaalahoitoa vaativia potilaita puolestaan kerrottiin eilen olevan 143, ja tehohoidossa kerrottiin olevan 49 potilasta.

Apteekeissa työskentelevät ovat välttyneet koronavirustartunnoilta, kertoo Suomen Apteekkariliitto.

Liiton mukaan apteekeissa on toteutettu monia toimIaoilla apteekkien henkilökuntaa pyritään suojelemaan tartunnoilta. Valtaosa apteekeista on esimerkiksi asennuttanut pärskesuojapleksit palvelutiskeille ja kassapisteisiin.

Tiedot käyvät ilmi Apteekkariliiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä.

– Kyselymme mukaan koronavirustartuntoja ei ainakaan vielä viime viikonvaihteessa ollut todettu apteekkien henkilökunnissa, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler kertoo liiton tiedotteessa.

Apteekkariliiton mukaan lääketukkujen lääketoimitukset apteekkeihin ovat pääosin normalisoituneet, mutta joidenkin ei-lääkkeellisten tuotteiden, kuten käsidesien, toimituksissa on vielä puutteita.

Itsehoidon kipu- ja kuumelääkkeiden varastot ovat maaliskuun puolivälin kysyntäpiikin jälkeen palautuneet normaaleiksi tai lähes normaaleiksi lähes kaikissa apteekeissa.

Apteekkariliitto muistuttaa, että flunssaoireisten ei pidä tulla nyt apteekkiin. Liitto on suositellut, että flunssaoireisten lisäksi yli 70-vuotiaat, riskiryhmiin kuuluvat ja oireettomat koronakaranteenissa olevat eivät asioisi itse apteekissa, vaan pyytäisivät omaistaan tai läheistään asioimaan puolestaan.

Kyselyn mukaan etäasiointi on lisääntynyt tuntuvasti verkkoapteekkien ja koronaepidemian ajaksi mahdollistetun puhelinasioinnin myötä. Jo yhdeksän kymmenestä apteekista tarjoaa asiakkailleen kotiinkuljetuspalveluita.

Apteekkariliitto toteutti verkkokyselyn jäsenapteekeilleen 27.– 30. maaliskuuta. Vastaukset saatiin 384 apteekilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Musiikkia Lohjalta Olavinlinnaan – Jyrki Anttilalla on hankalan koronakevään jälkeen edessä työntäyteinen konserttikesä
  2. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  3. Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen
  4. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  5. Emäntäkoulun taidetta myynnissä Sammatissa tämän viikon ajan – näytillä myös valokuvia koulun pitkän historian varrelta
  6. Uusi synkkä koronaraja rikki: maailmanlaajuisesti varmistettu jo yli 12 miljoonaa koronatartuntaa
  7. Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  8. Australia jatkoi hongkongilaisten viisumeja viidellä vuodella ja varoitteli kansalaisiaan Hongkongin turvallisuuslaista
  9. Yön uutiskooste : Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Norjassa
  10. Rekkaliikenteen yhteiset EU-pelisäännöt valmistuvat viimein
  11. Oikeusministeri Henriksson Uutissuomalaiselle: Kuntavaaleissa varaudutaan erityistoimiin koronan takia
  12. Tulsassa on havaittu koronatartuntapiikki Trumpin kampanjatapahtuman jälkeen
  13. Kuntavaaleissa saatetaan turvautua poikkeuksellisiin järjestelyihin koronan vuoksi – Osa niistä vaatisi lakimuutoksen
  14. Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?
  15. Serbiassa osoitettiin taas mieltä maan epäjohdonmukaisten koronatoimien vuoksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  2. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  3. Emäntäkoulun taidetta myynnissä Sammatissa tämän viikon ajan – näytillä myös valokuvia koulun pitkän historian varrelta
  4. Lumilautailun kaksinkertainen maailmanmestari Pullin kuoli kalastusonnettomuudessa
  5. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  6. Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen
  7. Lammastilan pitäjä tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon ja vuodeksi ehdolliseen vankeuteen
  8. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  9. Rajut sateet tuntuvat Lohjalla eri tavoin terasseilla ja pelloilla – Porlan sademäärä heinäkuun alkupäivinä kolmanneksi suurin 62 vuoteen
  10. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  11. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  12. Päätoimittaja Päivi Kallo: Meininkivoimaa rajan takana – matkailussa riittävät ihmisetkin
  13. Jokainen Lohjan aluetoimikunta on saanut kaupungilta 2 500 euroa avustusta: Kauken tavoitteena piristää Lohjan keskustan ilmettä
  14. Nostalginen aitta nousi Lohjalla suosituksi matkailukohteeksi — "Täällä on paljon houkutuksia"
  15. Länsi-Uusimaan näköislehti luettavissa maksutta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.