Uudenmaan rajalla käännytettyjen osuus jäi maanantaiaamun liikenteessä 1,7 promilleen

STT

Poliisi käännytti maanantain työmatkaliikenteessä selvästi vähemmän Uudenmaan maakuntarajalle tulijoita kuin viikonloppuna. Täysin aukottomasti ei poliisin mukaan ole mahdollista varmistaa, että jokainen rajanylittäjä on hyväksyttävällä asialla.

– Tällaisella lyhyellä tarkastustoiminnalla ei pystytä aukottomasti selvittämään liikkumisen perusteita. Henkilöllä saattaa olla välttämätön syy, joka on jollakin tavoin arkaluonteinen, sanoo komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista.

Poliisilla ei tyypillisesti ole valtuuksiakaan lähteä penkomaan, miten hyvin perusteltu kansalaisen halu ylittää Uudenmaan maakuntaraja on. Heinonen kehottaakin harkintaan ja vastuuntuntoon.

– On syytä muistaa, että ihmisten liikkumista rajoitetaan, jotta hidastetaan koronaviruksen leviämistä, hän sanoo.

Työmatkalaisille poliisi suosittelee kirjallista todistusta työnantajalta. Mitään määrämuotoa lupalapulle ei ole.

– Laadukas todistus sujuvoittaa toimintaa. Paperista on hyvä käydä ilmi, ketä lupa koskee, missä henkilö on töissä ja mitkä ovat hänen työtehtävänsä, opastaa Heinonen. Hän lisää vielä, että etätyö on suositeltavaa, jos siihen vain on mahdollisuus.

Heinosen mukaan Uudenmaan rajalla käännytettiin alkuvaiheessa viitisen prosenttia ylitystä yrittäneistä. Maanantaiaamun työmatkaliikenteessä käännytettyjen osuus oli selvästi pienempi.

– On ollut tapauksia, joissa ihminen on itse arvioinut liikkumisensa välttämättömämmäksi kuin viranomainen on sen arvioinut. On ollut myös heitä, jotka ovat olleet lähinnä koettamassa onneaan, kertoo Heinonen.

Poliisi tiedotti maanantaina, että keskiyön ja aamuyhdeksän välillä tarkastuspisteille tuli 14 474 ajoneuvoa. Niistä 24 käännytettiin takaisin. Käännytettyjen osuus oli siis noin 1,7 promillea – huomattavasti vähemmän kuin viikonloppuna.

Sunnuntaina maakuntarajan tarkistuspisteille saapui kaikkiaan 19 573 ajoneuvoa, joista käännytettiin 397. Junamatkustajia oli sunnuntaina 824, joista poliisi käännytti 13.

Komisario Heinosen mukaan aina on mahdollista, että joku pyrkii mökille työnantajan lupalapun turvin tai lähtee ylittämään maakuntarajaa metsiä pitkin rinkka selässä.

– Kyllähän tällainen valvonta jättää mahdollisuuden väärinkäytöksille, kaikki systeemit mahdollistavat väärinkäytökset. En voi väittää kovin suurta arvostusta osoittavani henkilölle, joka sellaiseen ryhtyy, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Mustasukkaisuusdraama ajoi veritekoon Lohjalla: "jos joku mun kavereista koittaa sua mä tapan sen"
  2. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  3. Neidonkeidas aukeaa tauon jälkeen maanantaina – kerralla sisään pääsee enintään 80 uimaria
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole
  6. Luksiasta valmistui 445 opiskelijaa – tässä nimilista valmistuneista
  7. Lohjan Yhteislyseon lukiosta valmistuneet ylioppilaat julkistettiin, katso nimet tästä
  8. Pyörätuolia käyttänyt ihminen putosi Suntiin Kokkolan keskustassa
  9. SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
  10. Al-Holista saapui Suomeen 9 lasta ja kolme aikuista – pakenivat leiriltä eri aikoina keväällä
  11. Pääministeri Marin sairauslomalla ainakin vielä loppuviikon
  12. Peiponen voitti yleisurheilukauden "varaslähdön" Vantaalla, vaikka ei uskaltanut lenkille edellispäivänä
  13. Moni nainen kokee vuosien piinan ennen diagnoosia – endometrioosi kulkee usein suvussa
  14. Abiturientit julistettiin ylioppilaiksi: "Korona ei heikennä henkistä pääomaa, mitä olette saaneet"
  15. Luksiassa juhlittiin valmistuneita: "Uudet taidot ovat pääomaa, osaaminen on taito, joka säilyy

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.