Trump: Eristystoimet voimassa huhtikuun loppuun, kuolemien määrässä korkein kohta ehkä pääsiäisenä

STT

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on pidentänyt arvioitaan koronaviruskriisin kestosta, kertoo muun muassa uutiskanava CNN

Päivittäisessä tilannekatsauksessaan Trump totesi, että hallinnon eristäytymismääräykset ovat voimassa huhtikuun loppuun. Määräysten tavoitteena on hidastaa viruksen leviämistä.

Trumpin mukaan koronaviruksen aiheuttamien kuolemien määrässä korkein kohta saavutetaan todennäköisesti kahden viikon kuluessa.

– Korkeimmat luvut nähdään pääsiäisenä, presidentti arvioi uutistoimisto AFP:n mukaan.

On erittäin tärkeää, että kaikki seuraavat eristäytymiseen liittyviä ohjeita, Trump painotti.

Maan toipuminen on presidentin mukaan käynnissä "toivottavasti" kesäkuussa. Aiemmin Trump rummutti Yhdysvaltojen luovivan ulos kriisistä jo heti pääsiäisen jälkeen.

Nyt Trump sanoi odottavansa, että matka toipumiseen on jo hyvällä alulla 1. kesäkuuta mennessä.

Presidentin mukaan tiistaina on luvassa lisää tietoa hallinnon suunnitelmista maan tulevaisuuden varalle.

Yhdysvaltojen koronavirustaistelun johtava tieteellinen neuvonantaja Anthony Fauci arvioi aiemmin sunnuntaina, että epidemia saattaa vaatia maassa jopa 100 000–200 000 ihmisen hengen.

– Yritämme estää tätä tapahtumasta, Fauci sanoi tiedotustilaisuudessa presidentin osuuden jälkeen.

Hänen mukaansa on mahdollista, että jopa yli miljoona ihmistä saa Yhdysvalloissa tartunnan.

Yhteensä Yhdysvalloissa virustartunta on todettu Johns Hopkins -yliopiston mukaan tähän mennessä ainakin noin 137 000 ihmisellä. Noin 2 400 ihmistä on kuollut tartunnan seurauksena.

Todennäköisesti tartuntoja on todettuja määriä enemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Mustasukkaisuusdraama ajoi veritekoon Lohjalla: "jos joku mun kavereista koittaa sua mä tapan sen"
  2. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  3. Neidonkeidas aukeaa tauon jälkeen maanantaina – kerralla sisään pääsee enintään 80 uimaria
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Luksiasta valmistui 445 opiskelijaa – tässä nimilista valmistuneista
  6. Lohjan Yhteislyseon lukiosta valmistuneet ylioppilaat julkistettiin, katso nimet tästä
  7. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole
  8. SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
  9. Pyörätuolia käyttänyt ihminen putosi Suntiin Kokkolan keskustassa
  10. Al-Holista saapui Suomeen 9 lasta ja kolme aikuista – pakenivat leiriltä eri aikoina keväällä
  11. Pääministeri Marin sairauslomalla ainakin vielä loppuviikon
  12. Peiponen voitti yleisurheilukauden "varaslähdön" Vantaalla, vaikka ei uskaltanut lenkille edellispäivänä
  13. Moni nainen kokee vuosien piinan ennen diagnoosia – endometrioosi kulkee usein suvussa
  14. Abiturientit julistettiin ylioppilaiksi: "Korona ei heikennä henkistä pääomaa, mitä olette saaneet"
  15. Punkit rakastavat peuroja ja kauriita, sanoo asiantuntija: ”Suuri vaikutus punkkien määrään”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.