Ranska tiukentaa rajoituksia, kodista saa hölkätä enintään kilometrin päähän – Euroopassa jo yli 10 000 koronakuolemaa

STT

Ranska tiukentaa eristyssäädöksiään. Uusien rajoitusten mukaan esimerkiksi ulkona tapahtuva fyysinen liikunta, kuten hölkkääminen yli kilometrin päähän kodista, on kiellettyä. Samoin kaikki ulkoilmatorit suljetaan, kertoo pääministeri Edouard Philippe. Poikkeustapauksissa paikallisviranomaiset voivat hakea toreilleen lupaa olla auki.

– Monet kansalaisistamme haluaisivat, että asiat olisivat niin kuin ennenkin, normaaleina aikoina. Mutta eivät ne huomiseksi muutu, Philippe sanoi ja varoitti, että rajoitukset kestävät vielä useita viikkoja.

Ranskassa kaikki liikkuminen kodin ulkopuolella on ollut tiukasti rajoitettua jo liki viikon, mutta siitä huolimatta väkeä on riittänyt toreille ja lenkkireiteille.

– Lasten vieminen ulos tai fyysinen liikunta täytyy tapahtua maksimissaan kilometrin päässä kotoa, ja se saa kestää tunnin. Luonnollisesti tätä on tehtävä yksin ja vain kerran päivässä, Philippe sanoi.

Ranskassa on vahvistettu noin 16 700 koronavirustartuntaa. Koronakuolemia on 860.

Britannia ottaa käyttöön tiukat liikkumisrajoitukset ainakin kolmen viikon ajaksi. Kotoa saa lähteä vain välttämättömästä syystä. Kaikki yli kahden henkilön kokoontumiset kielletään.

Ravintolat ja kaikki sellaiset kaupat, jotka eivät myy välttämättömiä tarvikkeita, suljetaan. Muun muassa kirkot, kirjastot ja leikkipuistot suljetaan. Puistot pysyvät auki ulkoilua varten, mutta niihin ei saa kokoontua. Häät ja ristiäiset kielletään, mutta hautajaiset ovat sallittuja.

– Yksikään pääministeri ei haluaisi ottaa käyttöön tällaisia toimia. Olen täysin selvillä siitä, millaisia vaikutuksia tällä on ja tulee olemaan ihmisten elämälle, heidän yrityksilleen ja työpaikoilleen. Ja juuri siksi me olemme valmistellet suuren ohjelman, jolla tuetaan työntekijöitä ja yrityksiä, Johnson sanoi BBC:n mukaan.

– Hyviä vaihtoehtoja ei vain ole. Tiestä eteenpäin tulee kova, ja surullinen tosiasia on, että tulemme menettämään paljon ihmishenkiä, pääministeri jatkoi.

Johnson sanoi silti uskovansa, että taistelu virusta vastaan voitetaan.

– Selviämme ja nousemme tästä vahvempana kuin koskaan. Voitamme koronaviruksen ja teemme sen yhdessä, Johnson sanoi.

Uusia rajoituksia seurataan koko ajan. Niitä lievennetään kolmen viikon kuluttua, jos se on mahdollista.

Euroopassa jo yli 10 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen, ilmenee uutistoimisto AFP:n ylläpitämästä tilastosta.

Valtaosa uhreista on Italiassa, missä viruskuolemia on 6 000. Espanjassa kuolleita on yli 2 000 ja Ranskassa 860.

Koronavirustartuntoja Euroopassa on pitkälti yli 184 000, ja virus leviää nyt mantereella nopeasti.

Tartuntojen kokonaismäärä ei todennäköisesti anna oikeaa kuvaa epidemian laajuudesta, koska maiden testauskäytännöt eivät ole yhteneväisiä.

Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut yli 2 000:een. Virus on vaatinut maassa nyt 2 182 ihmisen hengen.

Vuorokaudessa on todettu 462 uutta koronakuolemaa. Lisäystä eilisestä on 27 prosenttia, mikä on hieman vähemmän kuin lauantaista sunnuntaihin.

Espanjassa koronan aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet nopeasti. Tuhannen kuolonuhrin rajan rikkoutumisesta kerrottiin perjantaina.

Kaikkiaan Espanjassa on todettu yli 33 000 koronavirustartuntaa. Koronavirustilanne on Euroopan maista pahempi vain Italiassa.

Italiassa on kuollut koronavirukseen vuorokauden sisällä noin 600 ihmistä, kertoo italialaislehti la Repubblica.

Määrä on hieman pienempi kuin eilen, jolloin kuolleiden määrä oli yli 650. Kuolleiden määrä on laskussa toista vuorokautta peräkkäin. Lauantain lukema oli ennätyssuuri. Korona vaati tuolloin 793 ihmisen hengen.

Italiassa on kuollut virukseen nyt jo yli 6 000 ihmistä, lehti kertoo.

Uusia koronavirustartuntoja on todettu vuorokauden aikana 3 780, mikä on hieman vähemmän kuin eilen, jolloin todettiin lähes 4 000 uutta tartuntaa.

Italiassa on tänään astunut voimaan lisää rajoituksia ihmisten liikkumiselle ja liiketoiminnalle.

Pääministeri Giuseppe Conte ilmoitti viikonloppuna, että tästä päivästä lähtien iso osa maan yrityksistä suljetaan. Sulun ulkopuolelle hallitus jätti vain toiminnot, joita pidetään välttämättömänä, kuten ruokakaupat ja apteekit.

Lisäksi italialaisia on käsketty pysymään kotikaupungeissaan ja kielletty matkustamasta maan sisällä.

Saksassa koronavirustartuntojen määrää kuvaava diagrammi on muuttunut niin, että tautihuipusta saattaa tulla vähemmän jyrkkä, kertoo maan kasanterveysentistuutin johtaja Lothar Wieler BBC:n mukaan. Nykyisen käsityksen mukaan tautihuipun loiventaminen olisi tärkeää, jotta kaikki eivät sairastuisi samaan aikaan ja terveydenhuoltojärjestelmä ei kuormittuisi liikaa.

– Merkkejä käyrän hienoisesta kääntymisestä on näkyvissä, mutta lopullisesti asia varmistuu keskiviikkona. Olen kuitenkin optimistinen sen suhteen, että toimillamme on jo vaikutusta, vaikka ne ovat olleet käytössä vasta viikon, Wieler sanoi.

Saksa on muun muassa sulkenut koulut ja rajoittanut kovalla kädellä julkisia kokoontumisia. Maassa on todettu vajaat 22 700 koronatartuntaa ja 86 ihmistä on kuollut.

Saksan liittokansleri Angela Merkelin ensimmäinen koronavirustesti oli negatiivinen, kertoo liittohallituksen edustaja muun muassa uutistoimisto Reutersin mukaan. Merkelille tehdään kuitenkin myöhemmin vielä lisää testejä asian varmistamiseksi.

Merkel jäi karanteeniin sunnuntaina, koska häntä aiemmin hoitaneella lääkärillä on todettu tartunta. Merkel on hoitanut tehtäviään kotoa. Merkelin on kerrottu voivan hyvin ja olevan oireeton.

Venäjällä aloitettiin maanantaina rikostutkinta infektioasiantuntijaa vastaan, joka ei määräyksistä huolimatta jäänyt lomamatkansa jälkeen karanteeniin vaan jatkoi normaalisti töissä siihen asti kunnes sairastui.

Naisen tiedetään altistaneen ainakin 350 ihmistä virukselle. Ainakin 11 on sairastunut.

Stavropolin alueella Lounais-Venäjällä asuva nainen kävi kuun alussa lyhyellä lomalla Espanjassa kertomatta siitä esimiehilleen. Sen jälkeen hän jatkoi normaalisti luennoimista yliopistossa ja konferensseissa kunnes lopulta viime viikolla hakeutui sairastuttuaan hoitoon. Naisella todettiin koronavirus.

Venäjällä on todettu noin 350 koronavirustartuntaa. Todellisen määrän uskotaan kuitenkin olevan huomattavasti suurempi.

---

Lähteenä myös AFP

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan säästölistalla päiväkotien lakkautuksia – säästöt uhkaavat myös avointen päiväkotien toiminnan jatkoa
  2. Trumpetilla tuttuja säveliä ikäihmisille – Lohjan kaupunginorkesteri tarjoaa iloa sisäpihoilta parvekkeille
  3. Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä
  4. Peräänantamattomuus vei nummelalaiset Esa ja Jani Sievisen uintimaailman huipulle – 39 arvokisamitalia valmentajana saavuttanut Esa Sievinen on nyt päättänyt jäädä eläkkeelle valmennustyöstä.
  5. Puut kukkivat Karkalin keväässä – ihastuttava Arboretum Magnolia on taas avoinna pitkän tauon jälkeen
  6. Espoon Mäkkylässä räjähdys poliisioperaation yhteydessä, kaksi poliisia sairaalaan
  7. Silverstonen moottorirata varautuu isännöimään elokuussa kahta F1-kilpailua
  8. Pääministeri Marin koronapaperien julkisuudesta: Tietopyynnöt eivät ole olleet ministerien käsittelyssä
  9. Elinvoimaisuustutkimus selvitti: Lohjan keskustan vireystila on vuodessa kohentunut
  10. Pääministeri Marin jää sairauslomalle vilustumisen vuoksi
  11. Henkilö: Näyttelijä Kari Hietalahti juotti Tommi Korpelan humalaan ja sai tämän innostumaan kalastusohjelmasta – Idea koiran ottamisesta mukaan napattiin Paris Hiltonilta
  12. Britanniassa koronakohussa ryvettynyt pääministerin erityisneuvonantaja arvioi toimineensa järkevästi ja laillisesti
  13. Omistajaohjausministeri Tuppurainen torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Ensisijaista on yhteyksien palauttaminen kaupallisesti"
  14. Suomen naisten squashmaajoukkueen ykköspelaaja saa treenikyytiä isältään – EM-kotikisoissa tavoitteena on mitali
  15. Vasemmalle pysäköinti sallitaan: Lohjalainen liikenteenopettaja Ilkka Rauhala ennustaa ongelmia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.