Opiskelija hukkasi baarin lattialle melkoisen tukun rahaa – yllättyi lohjalaisten rehellisyydestä

Opiskelija hävitti ison summan rahaa Lohjalla Opus K -ravintolaan. Henkilökunta laittoi rahat talteen juomalasiin. Lasi laitettiin niin hyvään talteen, ettei sitä aluksi oltu löytää.

Aapo Siippainen

LOHJA | 20-vuotiaan lohjalaisen miesopiskelijan uudenvuodenjuhlinta sai kurjan päätöksen, kun maanantaiaamuna hänen taskustaan puuttui säästöön tarkoitetut 240 euroa. Mies oli ollut yöllä Kauppakadulla sijaitsevassa Opus K -ravintolassa ja ajatteli niiden tippuneen taskusta lattialle.

– Ravintolassa minulla on tapana ottaa osa korteista ja rahoista lompakosta taskuun. Jos lompakko häviää, kaikki ei mene kerralla, opiskelija kertoi Länsi-Uusimaalle.

50 ja 20 euron setelit olivat todellakin pudonneet lattialle, josta naisasiakas oli ne löytänyt ja toimittanut Opus K:n henkilökunnalle. Meni kuitenkin pari päivää, ennen kuin rahat päätyivät oikealle omistajalle. Opiskelijan naisystävä soitti ravintolaan tiistai-iltana ja kysyi, olisiko rahoja näkynyt. Pian opiskelija kävi itse hakemassa paksun setelinipun baaritiskiltä.

– Upea juttu! Ihme, että Lohjalla voi käydä näin, opiskelija kiitti asiakkaiden rehellisyyttä.

Opus K:n työntekijä Timo Flinck sanoi, että ravintolassa oli uudenvuodenaattona jopa 200 asiakasta.

Opiskelijan rahat eivät mene kuitenkaan säästöön, koska uudenvuoden melskeessä häneltä hajosi puhelin.

– Rahat riittävät näytön korjaamiseen, opiskelija sanoi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut