Lumikuorma kaatoi puun nelivuotiaan päälle Espoossa – IS: Iso vahinko oli lähellä

Lastenrattaissa istuneen nelivuotiaan lapsen päälle kaatui tänään puu Espoossa. Kuva ei liity tapaukseen. Päivi Tuovinen / Arkisto

Jari Pietiläinen

Nelivuotias lapsi jäi lumikuorman vuoksi kaatuneen puun alle tänään iltapäivällä Espoon Joupinmäessä. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat

Lapsi istui lastenrattaissa ja ulkoili äitinsä kanssa, kun kävelytien reunassa kasvanut puu kaatui suoraan rattaiden päälle.

Onni onnettomuudessa oli se, että rattaissa oli kuomu, joka suojasi lasta kaatuvalta puulta. Lapsi ja rattaat saatiin pois puun alta läheisessä asukaspuistossa olleiden aikuisten avulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  2. Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen
  3. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  4. Emäntäkoulun taidetta myynnissä Sammatissa tämän viikon ajan – näytillä myös valokuvia koulun pitkän historian varrelta
  5. Lohjalaisduo Jukran ensimmäisessä albumissa vähemmän on enemmän: kappaleissa syviä sanoituksia kesästä
  6. Australia jatkoi hongkongilaisten viisumeja viidellä vuodella ja varoitteli kansalaisiaan Hongkongin turvallisuuslaista
  7. Yön uutiskooste : Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Norjassa
  8. Rekkaliikenteen yhteiset EU-pelisäännöt valmistuvat viimein
  9. Oikeusministeri Henriksson Uutissuomalaiselle: Kuntavaaleissa varaudutaan erityistoimiin koronan takia
  10. Tulsassa on havaittu koronatartuntapiikki Trumpin kampanjatapahtuman jälkeen
  11. Kuntavaaleissa saatetaan turvautua poikkeuksellisiin järjestelyihin koronan vuoksi – Osa niistä vaatisi lakimuutoksen
  12. Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?
  13. Serbiassa osoitettiin taas mieltä maan epäjohdonmukaisten koronatoimien vuoksi
  14. Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Norjassa
  15. Helsinkiläisessä ravintolassa ydinkeskustassa ammuskeltu – yksi toimitettu sairaalaan, ulkopuolisiin ei kohdistu vaaraa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  2. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  3. Emäntäkoulun taidetta myynnissä Sammatissa tämän viikon ajan – näytillä myös valokuvia koulun pitkän historian varrelta
  4. Lumilautailun kaksinkertainen maailmanmestari Pullin kuoli kalastusonnettomuudessa
  5. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  6. Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen
  7. Lammastilan pitäjä tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon ja vuodeksi ehdolliseen vankeuteen
  8. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  9. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  10. Rajut sateet tuntuvat Lohjalla eri tavoin terasseilla ja pelloilla – Porlan sademäärä heinäkuun alkupäivinä kolmanneksi suurin 62 vuoteen
  11. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  12. Nostalginen aitta nousi Lohjalla suosituksi matkailukohteeksi — "Täällä on paljon houkutuksia"
  13. Päätoimittaja Päivi Kallo: Meininkivoimaa rajan takana – matkailussa riittävät ihmisetkin
  14. Jokainen Lohjan aluetoimikunta on saanut kaupungilta 2 500 euroa avustusta: Kauken tavoitteena piristää Lohjan keskustan ilmettä
  15. Länsi-Uusimaan näköislehti luettavissa maksutta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.