Nainen syytti poliisia raiskauksesta – K-U: Tuomittiinkin itse sakkoihin

Jari Pietiläinen

Iältään 45-vuotias nainen on tuomittu Tuusulan käräjäoikeudessa sakkoihin väärästä ilmiannosta. Naisen mukaan poliisi olisi raiskannut hänet. Asiasta kertoi Keski-Uusimaa

Nainen ja poliisimies viettivät poliisin asunnolla kosteaa iltaa, jonka päätteeksi mies halusi naisen poistuvan. Naiselle tämä ei sopinut ja hän soitti hätäkeskukseen. Nainen selitti, että poliisimies on raiskannut hänet ja pysyi väitteessään vielä useamman kuulustelun ajan.

Lue lisää tapahtumien kulusta Keski-Uusimaasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä
  2. Peräänantamattomuus vei nummelalaiset Esa ja Jani Sievisen uintimaailman huipulle – 39 arvokisamitalia valmentajana saavuttanut Esa Sievinen on nyt päättänyt jäädä eläkkeelle valmennustyöstä.
  3. Puut kukkivat Karkalin keväässä – ihastuttava Arboretum Magnolia on taas avoinna pitkän tauon jälkeen
  4. Lohjan tavoitteena on olla paras pyöräilykaupunki 2021, mutta pääkaduilla joutuu yhä pyöräilemään autojen seassa
  5. Villa Haikarin jatko selviää syksyllä – Lohja etsii nyt kesäkahvilan vuokralaista neljäksi kuukaudeksi, aikaa tarjouksen jättämiseen on maanantaihin asti
  6. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  7. Seuraomistajalta tyly varoitus brittijalkapallosta: 50–60 seuraa konkurssiin
  8. Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Tero Vauraste irtisanoutui – mielii Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi
  9. Golf- ja NFL-legendat löivät 20 miljoonaa dollaria koronakamppailuun
  10. HS: Startup-yrityksille kaavaillaan omaa koronarahoitusta
  11. "Moni yritys pohtii työnteon järjestämistä turvallisesti" – käytäntöjä kootaan kaikkien käyttöön
  12. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  13. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan
  14. Espanjassa avataan uimarantoja, koronarajoitukset höllentyvät myös Madridissa ja Barcelonassa
  15. 30 vuotta sitten: Nummi-Pusulassa aloittaa syksyllä 73 uutta ekaluokkalaista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjan Yhteislyseon lukion uudet opiskelijat on valittu – tässä lista sisäänpäässeistä
  2. Puut kukkivat Karkalin keväässä – ihastuttava Arboretum Magnolia on taas avoinna pitkän tauon jälkeen
  3. Näköislehdessä tänään: Fyysikosta valokuvaajaksi ryhtynyt Anssi Toivanen lähti viinankeittäjä Pirunpaska-Suhosen jäljille
  4. Villa Haikarin jatko selviää syksyllä – Lohja etsii nyt kesäkahvilan vuokralaista neljäksi kuukaudeksi, aikaa tarjouksen jättämiseen on maanantaihin asti
  5. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  6. Punkit viihtyvät myös pohjoisessa – borrelioositapaukset voivat lisääntyä, sillä ihmiset liikkuvat enemmän luonnossa ja väistävät pusikkojen kautta
  7. Pohjolan Liikenteen kesäaikataulut julkistettiin – koulujen ajan täydennysvuorot kesätauolle
  8. Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä
  9. Kunta-alan neuvottelut jatkuvat taustatöillä, pääneuvotteluryhmä koolla seuraavan kerran tiistaina
  10. Lohjan tavoitteena on olla paras pyöräilykaupunki 2021, mutta pääkaduilla joutuu yhä pyöräilemään autojen seassa
  11. Näköislehdessä tänään: Perhokalastus on kuin meditaatiota, sanoo Tommi Korpelan kanssa kirjan kirjoittanut Kari Hietalahti
  12. Kemiönsaaren delfiinivieraille on tarjolla luonnon antimina ainakin silakkaa ja haukea – bongareiden toivotaan pysyvän rannalla
  13. Suurten purjelaivojen Tall Ships Races -tapahtumaa puuhataan Turkuun kesäksi 2021
  14. Tekstiviestit: TekstiviestitEipä tarvitse Lohjan yksin suunnittelukuluja maksaa, liikuntakeskus ja Luksia osallistuu myöskin. Herää kysymys, mistä Liikuntakeskus saa rahat? Mistä Luksia saa rahoituksen? Hienoa Lohja säästää, vai säästääkö? Liikuntakeskus saa rahoituksen
  15. Ruotsissa kuusi uutta koronakuolemaa – länsinaapuria kaihertaa Kyproksen päätös antaa porttikielto ruotsalaismatkailijoille.

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.