Lohjan sinilevässä on outoja piirteitä – "Veikeä laji"

YMPÄRISTÖ Tuuli pitänyt myrkylliset levät poissa Lohjanjärven rannoilta.

Inkoolainen Pekka Kangasharju valitsi kalastuspaikakseen maanantaina Liessaaren sillan, koska näki Aurlahdessa viikonloppuna paljon kalastajia. Hän ei ole huomannut Lohjanjärvessä tänä kesänä lainkaan sinilevää. ”Inkoossa olen joskus kalastanut sinilevästä huolimatta.” Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Sinilevä näkyy veden pinnassa vihertävinä ja kellertävinä hiukkasina. Sinilevät ilmestyvät normaalisti kesällä vesien lämmettyä. Lohjanjärvessä tilanne on useina vuosina ollut myös päinvastainen.

– Jostain tuntemattomasta syystä Lohjanjärvessä sinilevä alkaa usein kukkia syys-lokakuussa, kun pintavesi viilenee. Esimerkiksi viime kesänä Aurlahden seurantapaikan selvimmät sinilevähavainnot kirjattiin vasta syyskuun puolen välin jälkeen lokakuulle saakka. Kukaan ei osaa selittää, mistä se johtuu. Ehkä kyseessä on erilainen laji, joka saa kilpailuedun vesien kirkastuessa ja lämpötilojen kerrostuessa. Yleensä sinilevä on tyynien ja lämpimien päivien vitsaus, sanoo Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry:n biologi Eeva Ranta

Kalastusmestari Pekka Ilmarinen sanoo, että loppuviikosta sinilevän kukinta saattaa olla kaikkein voimakkainta.

–Jos sääennusteet pitävät paikkansa ja tuuli on heikkoa, niin voimakas kukinta on erittäin todennäköistä. Lohjalla kukinta on aina muuta Suomea myöhemmin.

–Sinilevä on veikeä laji. Parissa tunnissa olosuhteet saattavat muuttua tuulen vuoksi täysin eri suuntaan.

Sinilevätilanne on ollut koko kesän ajan hyvä Lohjanjärvellä, Ranta sanoo.

–Lähes koko kesä on todettu Auralahdessa puhtaaksi. Juhannuksena tuli havaintoja Liessaaresta ja Pähkänimemestä. Muita havaintoja tuli muun muassa Voudinpuistosta. Heinäkuun 18. päivä meille lähetettiin valokuva Lohjanjärven uimarannalta. Kuvassa oli hiukan sinilevähippuja.

Vaikka järvessä ei tulisi enää uitua, on sinilevän määrää syytä tarkkailla rannoilla, jos on veden kanssa kosketuksissa. Ongelmia voi tulla, jos vettä käytetään saunomiseen tai esimerkiksi koira juo sitä rannasta.

Inkoolaiset Pekka ja Ingemo Kangasharju olivat ulkoiluttamassa maanantaina Liessaaressa länsiylämaanterrieri Vallua.

–Asumme lähellä merta, joten sinilevää tulee tarkkailtua. Koirallemme levästä ei ole vaaraa, koska se ei juo vettä rannasta. Lohjanjärvessä en ole nähnyt koskaan sinilevää, Pekka Kangasharju sanoi.

Ilmoita tiedot levästä nettiin

Kansalaiset voivat osallistua sinilevähavainnointiin Järvi-meriwikin avulla.

Se on Suomen vesien oma verkkopalvelu, johon kuka tahansa voi perustaa itselleen havaintopaikan ja ryhtyä seuraamaan muun muassa sinilevätilannetta, pintaveden lämpötilaa ja näkösyvyyttä.

Kansalaiset ja muut virallisen leväseurannan ulkopuoliset tahot tallensivat koko Suomessa kesän aikana Järvi-meriwikiin yhteensä noin 1 000 levätilannehavaintoa.

Lähde: Syke.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.