Pikkuleijonien kultajuhlien rakentaminen alkoi jo – ensimmäiset rekat kaartoivat Olympiastadionille

Espoolainen Bright Finland julkaisi heti ottelun päätyttyä Facebookissa kuvia, joissa kertoi kultajuhlien lavanrakennuksen alkavan välittömästi.

Silja Tenhunen

Pikkuleijonien kultajuhlat järjestetään Olympiastadionin edustalla keskiviikkona.Juhlalavan rakentaminen alkoi välittömästi voiton ratkettua.

Ensimmäiset rekat kaartoivat stadionin parkkipaikalle heti ottelun päätyttyä.Rekkojen saapumisesta julkaisi kuvia muun muassa tapahtumatekniikasta vastaavaBright Finland.

Katso kuvat alta tai täältä.

Helsingin kaupunki on ilmoittanut, että kultajuhlia ei järjestetä tuttuun tapaan Kauppatorilla, vaan paikaksi on valittu Olympiastadionin aukio ja parkkipaikka eli Mäntymäen kenttä.

Helsingin kaupungin elinkeino-osaston asiantuntija Päivi Munthervahvisti asian Uudelle Suomelle tiistaina.Muntherin mukaan juhlat alkaisivat keskiviikkona 6.1. klo 15.

Jääkiekkoliitto ei ole vielä kommentoinut asiaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Raaseporissa kuljettaja ajoi ulos tieltä ja jäi mönkijän alle
  2. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  3. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  4. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  5. Ely-keskus myönsi Luksialle ESR-rahaa liki 380 000 euroa
  6. Poliisi epäilee Jyväskylän senioritalon palon alkaneen kynttilästä parvekkeella – Otkes aloittaa oman tutkintansa
  7. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  8. Suuri osa tutuista omenanpoimijoista ei pääse Lohjalle – vuosien perinne katkeaa tänä syksynä
  9. Antti Ruuskasen maali on Turun Kalevan kisoissa – keihäänheiton Euroopan mestari päättää kilpailukaudestaan vasta elokuussa
  10. Kioskirakennus paloi Raaseporissa
  11. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  12. Veneilykulttuuri oli jo siistiytymässä, mutta sitten saapuivat vauhtiveikot vesiskoottereineen
  13. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  14. Lohjan seudulla ei ole vielä haettu uuden lain mukaisiin opastekyltteihin lupia – marjatilalle tai kesäkahvilaan opastuskin maksaa
  15. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.