UIT: Konkurssihakemus olisi jätetty tekemättä, jos Posti olisi tuonut tärkeän kirjeen ajoissa – "Emme missään tapauksessa ole menossa konkurssiin"

Uusi Iloinen Teatteri jatkaa toimintaansa. Kuva vuoden 2007 revyystä Da Lintsi -koodi. Marek Sabogal/Arkisto

Minna Harmaala

Uusi Iloinen Teatteri UIT ei olekaan menossa konkurssiin, teatteri tiedottaa. Eilen moni media kertoi Iltalehteä siteeraten, että UIT on jättänyt konkurssihakemuksen.

Konkurssihakemus olisi UIT:n tiedotteen mukaan jätetty tekemättä, jos Posti olisi tuonut eläkeyhtiö Varman lähettämän tärkeän kirjeen ajoissa. Kirje oli lähetetty 26. kesäkuuta ja se saapui perille 1. heinäkuuta. UIT teki konkurssihakemuksensa 30. kesäkuuta.

UIT:lla on ollut Varman kanssa maksujärjestely, jonka ulkopuolelle kuuluneet huhtikuun työeläkemaksut, 1 800 euroa, jäivät toukokuun lopussa maksamatta. Tämä laukaisi voimassa olleen maksujärjestelyn ja johti konkurssihakemuksen jättämiseen.

UIT kertoo Varman edustajan ehdottaneen neuvotteluissa uutta maksujärjestelyä, joka ei maksuajaltaan oleellisesti eroa aikaisemmasta. Maksujärjestelyn ansiosta UIT:n tilanne ei tiedotteen mukaan ole vaarassa.

– Emme missään nimessä ole menossa konkurssiin. Olemme päinvastoin kutsuneet työntekijöitä lomautuksilta takaisin sorvien ääreen ja paiskimme töitä, sillä 16.7. on Aavan meren tällä puolen -musiikkikomedian ensi-ilta Muuramessa Riihivuoren kesäteatterissa, sanoo UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen tiedotteessa.

– Harmittaa todella paljon, miten tällainen epäonninen tapahtumaketju aiheuttaa pahaa oloa ja epävarmuutta työntekijöissämme, yhteistyökumppaneissamme ja erityisesti asiakkaissamme.

Kärkkäisen mukaan poikkeusajan selviytymistaistelussa on ollut suuressa roolissa yleisön tuki. Suurin osa tämän vuoden produktioihin lipun ostaneista on suostunut siirtämään lippunsa ensi vuoteen, jolloin tälle vuodelle suunnitellut esitykset pidetään.

– Sen tuen me tarvitsemme edelleen. Asiakkaiden luottamus on meidän tärkein pääoma ja vakuutan, että UIT taistelee, selviytyy ja jatkaa toimintaansa entistä vahvempana, Kärkkäinen sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  6. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  10. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.