Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"

Nettikaupasta ostetuista nuuskan kaltaisista tuotteista on löytynyt terveydelle haitallisia määriä nikotiinia. Kuvituskuva. Tapio Hartikainen/Arkisto

Minna Harmaala

Tulli on kuluvan kevään aikana takavarikoinut ennätysmäärän nikotiinivalmisteita rahti- ja postiliikenteestä sekä satunnaisesti matkustajatuonnista, Tulli tiedottaa. Nikotiinivalmisteet ovat usein nuuskan kaltaisia tuotteita.

– Kevään aikana olemme takavarikoineet lähes 300 lähetystä. Viime vuonna samaan aikaan vastaava luku oli alle 10, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen Tullin tiedotteessa.

Tulli arvioi määrän kasvua selittävän osittain koronapandemia, joka on vaikeuttanut tupakkakasvia sisältävän nuuskan maahantuontia. Nikotiinivalmisteita on myös helppo ostaa esimerkiksi Virosta ja Ruotsista sekä verkkokaupoista.

Tulli varoittaa ulkomailta tilattujen tai ostettujen nikotiinivalmisteiden, kuten nuuskankaltaisten tuotteiden, vaaroista. Tullin takavarikoimista nikotiinivalmisteista on löytynyt terveydelle haitallisia määriä nikotiinia. Tuotteiden tilaaja ei myöskään voi tietää, miten paljon valmisteessa todella on nikotiinia.

Tullilaboratorio on tutkinut kevään aikana posti- ja rahtilähetyksistä takavarikoituja nuuskan kaltaisia nikotiinivalmisteita ja havainnut niissä myös epätasalaatuisuutta.

– Koska nikotiinivalmisteet eivät ole pitoisuuksiltaan tasalaatuisia, niiden myyntiä ja käyttöriskiä voisi verrata esimerkiksi lääkeväärennöksiin. Ostaja ei voi luottaa pakkausselosteen tai kauppapaikan tietoihin. Käyttäjä ottaa tietoisen terveysriskin käyttäessään valmistetta, Hannu Sinkkonen sanoo tiedotteessa.

Pakkausselosteiden ja kauppapaikkojen tietojen mukaan nikotiinipitoisuudet ovat olleet eri luokissa 16, 14, 8 ja 6 milligrammaa grammaa kohden. Valmisteiden pitoisuudet ovat kuitenkin vaihdelleet paljon: pitoisuudet ovat olleet korkeampia tai jopa 40 prosenttia pienempiä kuin ilmoitettu.

Fimean asettaman reseptivapaan nikotiinivalmisteen raja on neljä milligrammaa annosta kohden. Tätä suurempia nikotiinimääriä sisältäviä tuotteita ei saa tuoda maahan matkustajatuontina eikä tilata rahtina tai postina ilman voimassa olevaa tuontilupaa. Tuontiluvaksi käy esimerkiksi resepti. Jos reseptiä ei ole, valmisteet jäävät Tulliin ja niistä voidaan aloittaa myös esitutkinta.

– Tällä hetkellä ilman reseptiä myydään valmisteita, jotka sisältävät jopa 50 milligrammaa nikotiinia annosta kohden ja joiden nikotiinipitoisuus voi todellisuudessa olla jopa sitäkin suurempi. Tällöin voidaan jo puhua terveysriskistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  3. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  4. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa – Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"
  6. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  7. Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – Yle: Voitti Jussi-patsaita jo 1950-luvulta lähtien
  8. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  9. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  10. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  11. Karstuntie kuntoon elokuun aikana: Teräsverkkoa rakenteisiin – päällystystyö alkaa 17.8.
  12. Suurseurojen ykköspyssyt tulehdustilassa Mestarien liigan neljännesvälierien alla
  13. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  14. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  15. Lakkautettujen leikkipuistojen laitteita kierrätetään Lohjan puistoissa – Uusien laitteiden jatkuva hankkiminen olisi kaupungille iso menoerä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.