Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset moninkertaistuneen Hus-alueella – ole tarkkana näillä alueilla

Kaikki punkit eivät kanna tauteja. Kuvituskuva. Raimo Eerola

Anniina Virtanen

Puutiaisaivotulehdusten tapausmäärissä on merkittäviä alueellisia eroja. Tapausmäärät ovat yli viisinkertaistuneet kymmenessä vuodessa Husin alueella. Viime vuonna Husissa diagnosoitiin 29 tartuntaa ja vuotta aiemmin ennätykselliset 41 tartuntaa.

Vastaavasti vuonna 2009 tapauksia oli vain neljä. Trendi tapausmäärissä on ollut sama koko 2010-luvun ajan.

Puutiaisaivotulehdusta, eli TBE:tä kantavia punkkeja on löydetty Uudeltamaalta esimerkiksi Espoosta ja Helsingin Isosaaresta.

THL suosittelee rokotusta paljon luonnossa liikkuville tietyillä Helsingin alueilla, kuten Kivinokassa, Jollaksessa ja Villingissä sekä Etelä-Laajasalossa.

Myös Kirkkonummella ja Espoossa esiintyy tautia kantavia punkkeja.

Paikallisten esiintymien lisäksi iso osa Husin tapausmääristä selittynee matkailulla. Husin alueella asuvista monet retkeilevät ja mökkeilevät Suomessa tai ulkomailla. Virusta levittävä punkki on saattanut tarttua muualla, esimerkiksi mökillä toisessa maakunnassa tai ulkomailla.

Riskialueisiin kuuluvat myös Ahvenanmaa ja Turun saaristo, jotka ovat suosittuja lomakohteita.

Puutiaisaivotulehdukseen ei ole parantavaa lääkehoitoa. Tartunnalta voi kuitenkin suojautua pukeutumisella, päivittäisellä punkkisyynillä ja esimerkiksi rokotuksilla. TBE:n lisäksi punkit levittävät borrelioosia.

Lue myös: Näissä paikoissa punkki iskee kaikkein todennäköisimmin – aivotulehdusvirus välittyy muutamassa minuutissa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tammisaaren syysmarkkinat peruttu – koronaohjeita mahdoton noudattaa 30 000 vierailijan tapahtumassa
  2. Hamilton piti Bottaksen takanaan Barcelonan sadasosakamppailussa – "Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa"
  3. Lohjalla ilmaisten kasvomaskien jakelusta päätöksiä viimeistään alkuviikosta – uusia koronavirustartuntoja ei ole vähään aikaan ilmaantunut
  4. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  5. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  6. Huumekuski pakeni poliisia Lohjalla – auto ulos tieltä, ratissa kortiton nainen
  7. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  8. Koronavirus heijastui Länsi-Uudenmaan Säästöpankin alkuvuoden tulokseen – kiinteistönvälittäjillä on ollut Lohjan alueella kiirettä
  9. Koulujen ylijäämäruoan myynti käynnistyi jälleen Lohjalla: "Jatkamme sitä koronatilanteen mukaan – muutoksiin ollaan valmiita"
  10. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  11. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  12. Lohjalla puretaan koronatestijonoa jälleen lauantaina
  13. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  14. Kypsynyt Kotkaniemi loistaa Montrealin tähtenä
  15. Unelmana balettitanssijan ammatti – lohjalainen 10-vuotias Luka Leppänen aloitti opinnot Kansallisoopperan balettikoulussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.