Huumeliigan epäillään hankkineen Helsingistä asuntoja huumausaineiden säilyttämistä ja levittämistä varten

Huumausaine-eriä on poliisin mukaan säilytetty useissa asunnoissa eri puolilla Helsinkiä. Arkisto / Vera Miettinen
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Helsingin poliisilaitos on paljastanut useiden törkeiden huumausainerikosten kokonaisuuden tiiviissä yhteistyössä Tullin rikostorjunnan ja Oulun poliisilaitoksen kanssa. Poliisin tiedotteen mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että latvialainen mies on järjestänyt Suomeen merkittäviä määriä huumausaineita, joita on levitetty ja myyty ainakin pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.

– Tämän huumausaineita levittäneen ryhmän toiminta on ollut suunnitelmallista ja sitä on yritetty huolellisesti piilottaa viranomaisilta. Tästä kertoo muun muassa se, että huumausaine-eriä on säilytetty useissa asunnoissa eri puolilla Helsinkiä. Asunnot on hankittu käyttöön vain huumausaineiden säilyttämistä ja levittämistä varten, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Nikkanen Helsingin poliisilaitokselta.

Lisäksi ryhmän jäsenet ovat poliisin mukaan käyttäneet viestinnässään vahvasti suojattuja älypuhelimia ja sovelluksia, joiden hankkiminen ja käyttö on maksanut tuhansia euroja.

Suomeen on salakuljetettu ja levitykseen päätynyt jopa 50 000 Subutex-tablettia, vähintään 10 000 ekstaasitablettia, yksitoista kiloa amfetamiinia ja noin kaksi kiloa kokaiinia. Toiminta on alkanut viime syksynä ja jatkunut kuluvan vuoden kevääseen. Viranomaiset ryhtyivät tutkimaan asiaa viime vuoden lopulla.

Helsingin poliisilla on ollut tutkinnan aikana vangittuna ja pidätettynä yhteensä kymmenen henkilöä, joita kaikkia epäillään edelleen rikoksista. Keskeiset epäillyt ovat edelleen vangittuna. Poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä noin 3,8 kiloa amfetamiinia, 800 g kokaiinia, 8 000 ekstaasitablettia, neljä ja puoli kiloa marihuanaa ja 3 000 Subutex-tablettia. Lisäksi poliisi takavarikoi lähes 150 000 euroa käteistä rahaa ja kaksitoista luvatonta käsiasetta sekä muun muassa konepistoolin.

Ryhmän jäsenet ovat toimittaneet Ouluun kolmella eri kerralla Subutex-tabletteja, amfetamiinia ja kokaiinia. Oulun poliisilaitoksen tutkinnassa vangittiin useita henkilöitä ja poliisi takavarikoi muun muassa useita kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa, sanotaan tiedotteessa.

– Erittäin vaarallisia huumausaineita on levitetty ryhmän toimesta lähes kahteensataantuhanteen käyttöannokseen yltävä määrä. Niiden käyttökertojen välittömänä seurauksena on lukematon määrä oheisrikoksia, yleisen turvallisuuden häiriöitä, väkivaltaa ja onnettomuutta. Huumausaineiden jakelijoita ja levittäjiä taas ei liikuta muu kuin mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn tavoittelu, Nikkanen toteaa.

Kokonaisuus siirtyy tällä viikolla syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle Helsingin toimipaikkaan. Asiassa on määrätty syytteen nostamisen määräajaksi 14. elokuuta 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  2. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  3. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  4. Lakkautettujen leikkipuistojen laitteita kierrätetään Lohjan puistoissa – Uusien laitteiden jatkuva hankkiminen olisi kaupungille iso menoerä
  5. Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon reilusti enemmän hakijoita – kasvu voi johtua opiston uudistetusta hakujärjestelmästä
  6. Day ja Todd parhaassa vireessä PGA:n mestaruuskilpailussa, historiallista voittoa jahtaava Koepka aloitti väkevästi
  7. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  8. Helsingin merialueelta löytyi osia ihmisruumiista – MTV: Kyläsaaren rannalta löydettiin kaksi irtonaista jalkaterää
  9. Robin Lodin ja Minnesotan finaalipaikka jäi haaveeksi – entinen Manchester Unitedin tähti iski kaksi maalia
  10. Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi
  11. Ensin koronavirus, sitten nuori kotirouva – tekikö Lukashenko kohtalokkaita virhearvioita?
  12. Uuteenkaupunkiin saapuneella rahtilaivalla useita koronatartuntoja – yksi toimitetaan ambulanssilla tutkimuksiin, muu miehistö ei poistu laivalta
  13. Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi – viime vuonna Virosta tuotiin aiempaa enemmän mietoja ja vähemmän vahvoja juomia
  14. Yhdysvalloissa yli 2 000 uutta koronakuolemaa, päiväluku on korkein kuukausiin - lue yön uutiskooste
  15. Ari Helmisen uutisanalyysi: Keskusta kaipaa johtajaa, joka osaa kasata joukot – "Meidän porukka on aika rikki ja olemme jakautuneet"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  2. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  3. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  4. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  5. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  6. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  7. Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – Yle: Voitti Jussi-patsaita jo 1950-luvulta lähtien
  8. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  9. Karstuntie kuntoon elokuun aikana: Teräsverkkoa rakenteisiin – päällystystyö alkaa 17.8.
  10. Suurseurojen ykköspyssyt tulehdustilassa Mestarien liigan neljännesvälierien alla
  11. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  12. Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa – Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"
  13. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  14. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  15. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.