Lohjalla on todettu yksi uusi koronatartunta, viikon saldo kaksi tapausta

Koronatestit otetaan Lohjalla entisessä Niksulan päiväkodissa Sairaalatie 6:ssa. Päivi Kallo

Lohjalla on THL:n tilastojen mukaan todettu viimeisen 14 päivän aikana kaksi uutta koronavirustartuntaa. Lohjan kaupunki tiedotti, että menneellä viikolla Lohjalla on todettu ensimmäinen koronatartunta kuukauteen. Tämän jälkeen on siis todettu toinenkin tartuntatapaus.

Lohjan kaupungin pandemiapäällikkö ja vt. hyvinvointijohtaja Tuula Suominen vahvistaa tiedon.

– Kyllä, yksi uusi koronatartunta on. Lisäksi harrastustoiminnassa altistuneita on Lohjalla jonkin verran. Heihin tartuntatautiyksikkömme on ollut yhteydessä, Suominen sanoo.

Suominen myös sanoi Länsi-Uusimaalle perjantaina, että Lohjalla on jatkuvasti seurannassa kymmeniä altistustapauksia ja että on vain ajan kysymys, milloin aktiivisia tautitapauksia tulee esille.

Lohjan kaupungissa onkin otettu käyttöön suositus kasvomaskien käyttämisestä julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa ja yleisötilaisuuksissa.

Vihdin ja Karkkilan alueella toimiva perusturvakuntayhtymä Karviainen tiedotti tiistaina, että sen alueella on seurannassa kolme positiivisen testituloksen saanutta henkilöä. THL:n lukujen perusteella Vihdissä todettiin viime viikolla kaksi uutta tartuntaa. Menneellä viikolla tartuntatapauksia on tullut tietoon yksi lisää, sillä THL:n sunnuntaisten lukujen mukaan Vihdissä on viimeisen 14 päivän aikana todettu neljä uutta koronatartuntaa.

Karviaisen mukaan alueella on tällä hetkellä useita kymmeniä altistuneita ja valtakunnallisen suuntauksen mukaisesti altistuneiden määrä on kasvanut merkittävästi. Karviaisen mukaan altistuneet ovat pääsääntöisesti nuoria aikuisia, ja altistumiset ovat tapahtuneet pääsääntöisesti kotibileissä, harrastuksissa, juhlatilanteissa ja matkustamisen seurauksena.

Juttua muokattu sunnuntaina 27.9. klo 16.56: Lisätty hyvinvointijohtaja Tuula Suomisen kommentti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.