Syyslomalla on kiinnitettävä erityistä huomiota hygieniaan, turvaväleihin ja maskien käyttöön, muistuttaa THL. Koululaisten syyslomaviikoilla 42 ja 43 moni suomalainen matkailee kotimaassa. Turvaväleistä on pidettävä huolta, kun liikutaan paikoissa, joihin kerääntyy runsaasti ihmisiä. Joukkoliikenteessä ja sisätiloissa, joissa etäisyyttä ei voida pitää, on suositeltava käyttää maskia. Hygieniasta huolehtiminen edesauttaa oman ja muiden kotimaan matkan onnistumista.
Ruskaretkiltä useisiin kuntiin eri puolille Suomea palanneet tartunnan saaneet ovat esimerkki siitä, miten tautia voi levitä alueille, joilla koronavirusta ei ole hetkeen todettu, kerrotaan tiedotteessa.
– Koronavirustartuntojen määrä voi yksittäisestäkin altistumistilanteesta nousta suureksi, kun palataan kotikuntaan ja jatkotartuntoja ehtii tapahtua esimerkiksi lähipiirissä ennen selkeiden oireiden alkamista, kuvailee THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta tiedotteessa.
– Matkailuyrittäjät ovat panostaneet turvallisuuteen ja hygieniaan. Heidän tekemänsä järjestelyt, kuten porrastetut hotelliruokailut sekä erilaisten aktiviteettien henkilörajoitukset ja hygieniatoimet, auttavat osaltaan tartuntariskin hallinnassa. Näitä yrittäjien laatimia ohjeita on syytä noudattaa, Kiviranta jatkaa.