"Tämä päivä on meille Finnairissa surullinen" – noin 700 menettää työpaikkansa

Työntekijöitä Finnairin rahtiterminaalin ohjauskeskuksessa. Arkisto / Johanna Erjonsalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Finnair vähentää noin 700 työpaikkaa, joista 600 on Suomessa ja 100 ulkomailla. Henkilöstövähennykset toteutetaan maaliskuun 2021 loppuun mennessä. Yhtiön syyskuussa aloittamat yhteistoimintaneuvottelut koskivat suunnitelmaa vähentää noin 1 000 työpaikkaa, tehdä muita rakenteellisia muutoksia sekä toteuttaa lisälomautuksia koronapandemian vaikutusten vuoksi.

Yt-neuvottelujen piirissä oli yhtiön koko henkilöstö Suomessa pois lukien matkustamopalveluhenkilöstö ja lentäjät, yhteensä noin 2 800 työntekijää. Vastaavia keskusteluja on käyty samanaikaisesti myös Finnairin toiminnoissa Suomen ulkopuolella. Finnairilla on tällä hetkellä yhteensä 6 500 työntekijää.

– Olen kiitollinen, että pystyimme yhdessä henkilöstön kanssa löytämään myös säästöratkaisuja, joiden ansiosta säästyi noin 150 finnairilaisen työpaikka. Siitä huolimatta tämä päivä on meille Finnairissa surullinen. Koronapandemia on ollut alallemme täysin epäreilu, ja valitettavasti nyt moni finnairilainen joutuu kokemaan sen taloudelliset vaikutukset henkilökohtaisesti, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.

Mannerin mukaan muutokset ovat kuitenkin välttämättömiä ja väistämättömiä, sillä Finnairin uudelleenrakentaminen edellyttää sitä, että yhtiö on kilpailukykyinen, kun lentoliikenne lähtee vähitellen elpymään.

Henkilöstövähennyksien lisäksi Finnair jatkaa lähes koko henkilöstönsä lomautuksia Suomessa. Suurella osalla henkilöstöä toistaiseksi voimassa olevat lomautukset saattavat jatkua pitkään, sillä toimialan arvioiden mukaan lentoliikenteen toipuminen kestää useampia vuosia.

Finnair on rakentanut työnsä nyt menettäville Next-nimellä kutsuttavan työllistymisen tuen kokonaisuuden yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Kokonaisuuteen kuuluu koulutusmahdollisuuksia, uravalmennusta sekä polkuja uusiin työtehtäviin Finnairin ulkopuolella. Tiedotteen mukaan tiivistä yhteistyötä on tehty muun muassa te-keskuksen, ely-keskuksen, Vantaan kaupungin sekä lukuisten oppilaitosten ja yritysten kanssa.

Syyskuun satoa: työttömiä 315800 – kokoaikaisesti lomautettuja 56700

Finnairilta uusi aluevaltaus: Lentokoneruokaa saa pian marketista – "Uskon, että voimme myydä satoja annoksia päivässä"

Korvaako kylmä kotimaa kuuman ulkomaan? – Aurinkomatkat paketoi nyt matkoja Lappiin ja Rukalle

Finnair lopettaa lennot viidelle maakuntakentälle ensi keväänä – tulevana talvena lennetään vielä joitakin vuoroja viikossa

"Säilyttää Suomelle kriittiset yhteydet" – Finnair karsi lokakuun lentoja reippaalla kädellä

Finnair joutuu vähentämään noin 1000 työpaikkaa – "Lentoliikenteen historian syvin kriisi"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut