Lohjan kaupungin henkilöstölle uusia maskisuosituksia todennäköisesti jo ensi viikolla – läntinen Uusimaa edelleen vielä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa

Aurlahden näytteenottopisteessä otettiin viime viikolla 377 koronanäytettä. Lohjan sairaalan (Niksulan) koronapisteessä näytteitä otettiin 485. Arkisto/Jukka Nurmilaakso
Sari Mattila

Sari Mattila

Lohjalla on otettu käyttöön uusia koronapandemiaan liittyviä rajoitustoimenpiteitä ja suosituksia. Ne perustuvat paikalliseen ja alueelliseen koronaepidemian tilannekuvaan sekä Etelä-Suomen Aluehallintoviraston viime perjantaina antamiin määräyksiin.

Lohjan kaupunki suosittaa, ettei Lohjalla järjestetä yli 10 hengen yksityistilaisuuksia. Kaupunki myös suosittelee vahvasti etätyötä aina, kun se on mahdollista. Lisäksi työpaikoilla pitäisi edellyttää kasvomaskien käyttöä mahdollisuuksien mukaan. Myös kahvi- ja ruokataukojen porrastamista suositellaan.

– Nostimme kärkeen yksityistilaisuuksia koskevan suosituksen ja etätyön. Toki teemme nyt myös valmistelevia toimenpiteitä muiden suositusten osalta, kertoo Lohjan vt. hyvinvointijohtaja ja pandemiapäällikkö Tuula Suominen.

Uusilla suosituksilla Suominen viittaa kasvomaskin tai -visiirin käytön laajentamiseen myös alakoulujen henkilöstöön.

– Toki tarkastelemme tässä yhteydessä myös varhaiskasvatuksen käytäntöjä; varsinkin, jos henkilöstö liikkuu useammassa eri yksikössä, Suominen sanoo.

Uudet maskeja koskevat suositukset otetaan Suomisen mukaan käyttöön todennäköisesti jo ensi viikon alkupuolella.

Huolestuttavaa, että Uudellamaalla sairaalahoidossa olevien määrä kasvanut nopeasti.

Lohjan vt. hyvinvointijohtaja ja pandemiapäällikkö Tuula Suominen

Lue lisää: Koronarajoitukset tiukentuvat myös Lohjalla: Ei yli 20 henkilön konsertteja tai elokuvanäytöksiäKoronarajoitukset tiukentuvat myös Lohjalla: Ei yli 20 henkilön konsertteja tai elokuvanäytöksiä

Lue lisää: Avilta kova koronalinjaus: Yli 20 hengen yleisötilaisuudet kielletään kolmeksi viikoksi

Lohjalla todettiin viime viikon aikana neljä uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen määrä koko vuoden osalta on Lohjalla nyt 106. Ilmaantuvuus on Lohjalla viimeisen kahden viikon aikana ollut 17 tapausta 100 000 asukasta kohden.

– Lohjalla tilanne edelleen rauhallinen: viime viikkina tartuntoja on ollut varsin maltillisesti neljä, viisi uutta tartuntaa viikossa, mutta tähän ei tietenkään voida tuudittautua. Huolestuttavaa, että Uudellamaalla sairaalahoidossa olevien määrä kasvanut nopeasti.

Koko Uudenmaan alueella ilmaantuvuus on 137/100 000. Tartuntamäärät ovat viime viikkoina Uudenmaan alueella kasvaneet. HUS on nostanut valmiustasonsa korkeimpaan valmiustilaan eli täysvalmiuteen koronavirusepidemian vuoksi.

Pääkaupunkiseutu, eli Helsinki, Vantaa ja Espoo, on siirtynyt leviämisvaiheeseen ja alueella on otettu laajoja uusia rajoituksia käyttöön. Muu Uusimaa, mukaan lukien Lohja, on vielä kiihtymisvaiheessa.

Raaseporissa koronatartuntojen määrä on nyt 57. Viikonlopun aikana Raaseporissa todettiin yksi uusi koronavirustartunta.

Inkoossa ja Siuntiossa tilanne on pysynyt ennallaan: Inkoossa todettuja koronavirustapauksia on kunnassa on yhdeksän, Siuntiossa 21. Vihdissä on neljä uutta varmistettua koronavirustartuntaa. Kaikkiaan Vihdissä on tänä vuonna todettu 95 koronavirustartuntaa.

Yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella 13. joulukuuta saakka. Lohjalla se tarkoittaa, että Lohjan teatterin Viulunsoittaja katolla -esitykset perutaan loppuvuoden osalta. Teatteri on yhteydessä niihin, jotka ovat ostaneet tai varanneet lipun peruttuun esitykseen tai kahviotarjoiluun.

Lohjan kaupunginorkesteri ei ota konsertteihin yleisöä 13.12. asti, vaan konsertit taltioidaan ja näytetään Lohjan Kulttuuripolun Youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/LohjanKulttuuripolku. Netticket on suoraan yhteydessä kaikkiin heihin, jotka ovat jo varanneet liput konsertteihin kyseiselle ajalle.

Myös Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston soittajaisten ja konserttien yleisömäärää rajoitetaan. Ne tilaisuudet, joita ei pystytä järjestämään rajoitusten mukaan, perutaan. Musiikkiopisto tiedottaa perutuista konserteista ja muista mahdollisista muutoksista verkkosivuillaan.

Työmatkaliikennöijiä ja pääkaupunkiseudulla asioivia muistutetaan huomioimaan erityisellä tarkkuudella hygieniaohjeiden toteutumisen: pese kädet, yski hihaan ja käytä kasvomaskia, kun et voi pitää turvaväliä. Ohjeet pätevät myös Lohjalla ja muualla Uudellamaalla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut