Mitä tartuttavuusluvulla tarkoitetaan? – Lohjalla tiistaina 3 uutta koronatartuntaa

Epidemia käynnistyy, jos tartuttavuusluku nousee yli yhden, kertoo Lohjan pandemiapäällikkö ja vt. hyvinvointijohtaja Tuula Suominen. Marko Kauko
Sari Mattila

Sari Mattila

Koronavirustartuntojen yhteydessä puhutaan viruksen tartuttavuusluvusta. Mitä tartuttavuusluku tarkkaan ottaen tarkoittaa, Lohjan pandemiapäällikkö ja vt. hyvinvointijohtaja Tuula Suominen?

– R0-luku eli tartuttavuusluku tarkoittaa sitä, kuinka monta ihmistä yksi koronaan sairastunut keskimäärin tartuttaa. Tartuttavuuslukua käytetään tilanteessa, jossa väestöllä ei ole aiemmasta sairastumisesta tai rokotuksesta johtuvaa immuniteettia, vaan koko väestö on altis tartunnalle. Tartuttavuusluku liittyy koronatilanteessa tartunnanaiheuttajan ominaisuuksien lisäksi esimerkiksi väestön tiheyteen, keskinäisten kontaktien määrään sekä siihen, kauanko sairastunut henkilö levittää tautia.

– Tartuttavuuslukua käytetään sen arviointiin, onko tauti pysähtymässä vai leviämässä. Tavallisimmissa infektiomalleissa epidemia käynnistyy, jos tartuttavuusluku nousee yli yhden eli jos ensimmäiset sairastuneet tartuttavat kukin keskimäärin vähintään yhden uuden henkilön. Epidemia tukahtuu alkuunsa, jos tartuttavuusluku on alle yhden ja lähellä nollaa.

– Koronatilanteessa nopea hakeutuminen koronatestiin, testitulosten odottaminen karanteenissa ja ylipäätään sosiaalisten kontaktien vähentäminen auttavat tilannetta. Tällöin mahdollisuuksia koronalle altistumiseen on vähemmän ja näin ollen tartuntoihin myös.

Mikä tartuttavuusluku Lohjan osalta tällä hetkellä on?

– Lohjalla tartuntamäärät ovat viikoittain olleet niin pienet, että luku on alle 1.

Kuinka paljon Lohjalla on tiistaina raportoitu uusia tartuntoja?

– Tiistaina on raportoitu 3 uutta tartuntaa.

Kuinka paljon tartuntoja on ollut Lohjalla yhteensä koko epidemian aikana?

– Epidemian aikana yhteensä 112.

Mikä koko Suomen tartuttavuusluku on?

– Kesällä tartuttavuusluku oli alle yhden, eli noin 0,8 luokkaa. Elokuun alusta siirryttiin jo yli yhden. Viikolla 47 sen on arvioitu olevan 1,0–1,2.

THL:n tiistain tilastojen mukaan Raaseporissa on viime torstain jälkeen todettu yksi uusi koronatartunta, tartuntoja on nyt 58. Inkoossa tartuntojen määrä on lisääntynyt kahdella viime torstaihin verrattuna ja on nyt 11. Siuntiossa on todettu 25 koronatartuntaa, uusia tartuntoja torstaihin verrattuna 4. Vihdissä 110 tartuntaa, eli viime torstaihin verrattuna 7 uutta tartuntaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut