Lunta 25 senttiä yhdessä vuorokaudessa: Lohjalla on nyt ennätyksellinen määrä lunta

Ilmatieteenlaitos: Keskiviikkona aamulla liki puoli metriä, lisää sataa päivän aikana

Onhan tätä aika tavalla, totesi Jere Latvanen keskiviikkona, tehdessään lumitöitä kotitalonsa pihalla Gunnarlassa. Hän on keväästä saakka ollut etätöissä kotona. Lumityöt lounasaikaan olivat vaihtelua istumiselle. Hanna Henriksson

Lohja

Lohjalla mitattiin keskiviikkona aamulla kello 11 lumipeitteen syvyydeksi 46 senttiä. Se on 25 senttiä enemmän kuin vuorokautta aiemmin tiistaina.

Pitkäaikaisten tilastojen valossa lunta on nyt paljon, sillä normaalisti tähän aikaan Lohjalla lunta on keskimäärin 15 senttiä.

Lunta on paljon myös koko Suomea ajatellen, sillä monin paikoin jopa Lapissa lumipeitteen paksuus jää alle 30 senttiin.

Ilmatieteenlaitoksen mittauspaikka sijaitsee Porlassa ja lumipeitteen syvyys luetaan etänä.

Mittalaitteisto välittää tietoa Ilmatieteenlaitokselle 10 minuutin välein. Ilmatieteenlaitoksen nettisivuille uutta tietoa päivitetään vähintään kerran tunnissa. Puuskittainen tuuli ja mahdollisesti lumen kinostuminen saattavat vaikuttaa mittaustuloksen tarkkuuteen.

– Keskiviikon aikana lunta saadaan lisää, ennusteen mukaan noin viisi senttiä, enimmillään kymmenen. Iltapäivällä lumentulo hellittää, päivystävä meteorologi Nina Karusto sanoo.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut