Aurlahden näytteenottaja: Koronatestiin lähetteellä tai varaa aika Koronabotista

Riitta Tuliniemi varmisti ensin testattavan henkilöllisyyden, otti testin ja kertoi, että testitulos valmistuu noin vuorokauden kuluessa. Hanna Henriksson

Hanna Henriksson

Aurlahdessa rantakenttien ja uimarannan välittömässä läheisyydessä palvelee Husin koronanäytteenottopiste.

Hämmennystä aiheuttaa monelle se, että testiä ei oteta Aurlahdessa ilman etukäteen tehtyä ajanvarausta.

– Lähetteen koronatestiin saa soittamalla omasta terveyskeskuksesta. Toinen vaihtoehto on varata aika itse Koronabotin kautta netissä. Tämä toimii lähetteenä, sanoo näytteenottaja Riitta Tuliniemi.

Koronabotissa ajanvaraajan tulee vastata ensin kysymyksiin mahdollisista oireista. Koronabotin kautta voi varata myös ajan jonkun toisen, kuten perheenjäsenen puolesta.

Vaikka kyseessä on niin kutsutusti drive-in, autolla saapumista ei testattavalta edellytetä.

– Tänne voi tulla millä tahansa itselleen sopivalla tavalla, vaikka kävellen. Testi voidaan ottaa, vaikkei testattava olekaan autossa, sanoo Tuliniemi.

Koronatestissä käynti on kävijälleen maksuton.

Koronatestissä käyneet ohjataan kotiin odottamaan testitulosta, joka valmistuu noin vuorokauden kuluessa.

Aurlahden näytteenottopisteessä tehdään myös matkustajien rajatestausta.

Aurlahden näytteenottopisteestä vastaa Terveystalo, jolta Hus ostaa testauspalvelun.

https://koronabotti.hus.fi/

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut