Ajanvaraus rokotuksiin ei vielä toimi Lohjalla, rokotteita ei ole saatu riittävästi

Rokotteita ei ole vielä saatavissa niin, että rokotusajanvarausta voitaisiin avata Lohjalla. Marko Kauko

Lohjalla ei ole todettu keskiviikkona uusia koronatartuntoja. Tähän mennessä tällä viikolla on todettu vain yksi uusi tartunta. Kahden aiemman viikon aikana tartuntoja todettiin kaikkiaan 22.

Lohjan pandemiapäällikkö, vt. hyvinvointijohtaja Tuula Suominen kertoo, että tällä hetkellä asukkailta tulee paljon yhteydenottoja, jotka liittyvät koronarokotusten ajanvarauksiin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotti eilen, että koronarokotuksia varten tulee Uudenmaan kuntien yhteinen ajanvarauspalvelu verkkoon. Tämä ei kuitenkaan toimi vielä Lohjalla.

– Muistutamme, että sähköinen ajanvaraus koronarokotusaika.fi -osoitteessa ja puhelinajanvaraus eivät ole vielä käytössä, koska rokotteita ole saatavissa vielä niin paljon, Suominen sanoo.

Hän kertoo, että ensi viikollakin annetaan pääosin vain tehosterokotuksia aiemmin ensimmäisen rokotteen saaneille.

– Kaupunki tiedottaa, kun rokotusajanvaraus käynnistyy.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut