Kela perii opintotukea takaisin 44 000 opiskelijalta

Kela perii taas takaisin liikaa maksettuja opintotukia. Marko Kauko/Arkisto

Minna Harmaala

Lähes 44 000:ta opiskelijaa uhkaa opintotuen takaisinperintä, tiedottaa Kela. Määrä on vajaat 580 enemmän kuin vuotta aiemmin. Nyt tehdyt päätösehdotukset takaisinperinnästä koskevat vuoden 2019 opintotukea.

Opintotukea sai vuonna 2019 noin 316 000 opiskelijaa eli heistä noin 14 prosentin tulot ylittivät tulorajan.

Kela on lähettänyt näille opiskelijoille päätösehdotuksen takaisinperinnästä, koska he tulorekisterin mukaan tienasivat vuonna 2019 enemmän kuin opintotuen vuositulorajan verran. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Kela hyödyntää tulorekisteriä opintotuen tulovalvonnassa. Jos tuloja ei olisi voitu tarkistaa rekisteristä, päätösehdotuksia olisi Kelan mukaan tullut vielä yli 4 000 enemmän.

Tulorajan ylittäneet joutuvat maksamaan takaisin keskimäärin 900 euroa. Perittävä määrä on yhteensä 39,6 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin summa oli 37,3 miljoonaa.

Koko summaa ei välttämättä peritä takaisin, sillä opiskelijalla on oikeus tehdä Kelalle uudelleenkäsittelypyyntö, jossa hän selvittää opintonsa ja sen, milloin tulot on saatu. Jos vuositulorajan ylitys johtuu esimerkiksi valmistumisen jälkeen tienatuista tuloista, takaisin maksettava rahasumma voi pienentyä tai perintä voidaan kokonaan peruuttaa.

Opintotuen vuosituloraja määräytyy sen mukaan, miten monelta kuukaudelta opiskelija on nostanut opintotukea. Jos opiskelija vuonna 2019 nosti tukea yhdeksältä kuukaudelta, hän sai ansaita lisäksi enintään 11 973 euroa.

Viime vuoden alusta lähtien tulorajaa nostettiin 4,5 prosentilla ja yhdeksän kuukauden opintotuen lisäksi saa nyt tienata 12 498 euroa.

Opiskelijan pitää itse huolehtia siitä, että hänen vuositulonsa eivät ylitä tulorajaa. Vuoden 2020 opintotuen vapaaehtoiset palautukset on maksettava huhtikuun 2021 loppuun mennessä. Jos opiskelija ei peru tai palauta opintotukea, liikaa maksettu tuki peritään takaisin korotettuna 7,5 prosentilla.

Tulovalvonta koskee vain opintotukea ja opintotuen asumislisää, ei yleistä asumistukea.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut