Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verkkokauppaostosten tullaus muuttui – jatkossa verot on maksettava myös pienistä ja halvoista "Kiina-ostoksista"

Pienistäkin verkkokauppaostoksista on jatkossa maksettava arvonlisävero.

Euroopan unionin yhteinen arvonlisäverouudistus astui voimaan heinäkuun alussa.

Aiemmin EU:n ulkopuolelta tilatuista alle 22 euron nettiostoksista ei ole tarvinnut maksaa veroa.

Nyt kuluttajan on esimerkiksi Kiinasta, Yhdysvalloista tai Iso-Britanniasta tilatessaan varmistettava, että arvonlisävero tulee maksetuksi ja että lähetys tullataan.

Arvonlisäveron suuruus on yleensä 24 prosenttia paketin arvosta ja kuljetuskustannuksista.

Tullin verkkosivuilta löytyy laskuri, jonka avulla voi arvioida, kuinka paljon veroa täytyy maksaa.

Tulli muistuttaa tiedotteessaan, että arvonlisävero voi jatkossa sisältyä ostoksen hintaan, jos verkkokauppa on rekisteröitynyt EU:ssa arvonlisäverovelvolliseksi uuteen erityisjärjestelmään.

Ostajan on oltava tarkkana, sillä vaikka verkkokauppa toimisi EU:n alueella, voi olla että tilattu tavara toimitetaan alueen ulkopuolelta.

Tullattavien pakettien määrä on jatkossa moninkertainen aiempaan verrattuna. Tullin tiedotteessa todetaan, että vuositasolla tullattaviksi tulee miljoonia paketteja, joita ei ole aiemmin tarvinnut tullata. Tämä voi näkyä saapuvien pakettien ja asiakasneuvonnan ruuhkautumisena etenkin heinäkuussa.