Tyly valvontatulos Lohjanjärvellä ja Hiidenvedellä: kaksi juopunutta veneilijää ja puutteita varusteissa

Venepoliisi on lisännyt valvontaa Lohjanjärvellä, arkistokuva tältä kesältä. Hanna Henriksson

Veneilijöiden ratsia LOhjanjärvellä ja Hiidenvedellä viime lauantaina tuotti tylyn tuloksen: kaksi aluksen päällikköä puhalsi reilusti yli sallitun lukeman ja heistä kirjattiin rikosilmoitukset vesiliikennejuopumuksesta. Moottoriveneiden palosammuttimissa oli usealla jäänyt vuosittainen tarkastus tekemättä, sekä veneiden valaistukseen jouduttiin puuttumaan, poliisi tiedottaa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen venepoliisi ja Metsähallituksen erätarkastaja tekivät yhdessä vesiliikenteen- ja kalastuksenvalvontaa Lohjanjärvellä ja Hiidenvedellä Vihdissä ja Lohjalla viime lauantaina. Valvonnan aikana kaksi venepartiota tarkasti yhteensä 44 veneseuruetta. Tarkastetuista veneistä poliisin mukaan yllättävän monelle jouduttiin kirjaamaan sakkoseuraamus joko puutteellisista varusteista, liiallisesta nopeudesta tai kalastusrikkomuksesta.

Myös kalastusvalvonnassa todettiin valvonnan tarvetta, kalastusrikkomuksia kirjattiinkin Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan 11 kappaletta.

– Räikeimpänä tapauksena löytyi yksittäisen kalastajan kalasaaliin tarkastuksessa seitsemän reilusti alamittaista kuhaa, kertoo tiedotteessa ylikomisario Juha Rosendahl. Kuhan alamitta on vähintään 42cm.

Kalastuskieltoalueella, Maikkalan säännöstelypadon (Väänteenjoen pato) alapuolisella 100 metrin mittaisella alueella, tavattiin myös kalastajia virvelöimässä. Kahdella oli lisäksi virvelöintiin vaadittava kalastonhoitomaksu suorittamatta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ja Metsähallitus tulevat yhdessäkin jatkamaan valvontaa kansallispuistoissa ja vesillä. Vuoden sisällä on Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tehnyt tiivistä yhteisvalvontaa Metsähallituksen kanssa Nuuksion kansallispuistossa, nyt valvonta kohdistui sisävesille.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut