Vihtiläinen tuottaja Markus Selin Luokkakokous 3:n menestyksestä: "Loistava tulos koronarajoitusten eläessä arvaamattomina"

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily-elokuvalla on ollut jo 52 432 katsojaa. Solar Films / Petri Mast

Solar Filmsin tuottamalla, Renny Harlinin ohjaamalla Luokkakokous 3 -elokuvalla on ensimmäisen esitysviikonlopun jälkeen koossa peräti 52 432 katsojaa.

– Tämä on loistava tulos varsinkin, kun rajoitusten ja niiden aikataulutuksen kanssa toimiminen ovat koronatilanteen eläessä yhtä arvaamattomia kuin tämän tiedotteen kuvan korttipeli, elokuvan tuottaja, vihtiläinen Markus Selin sanoo tiedotteessa.

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeilyn kolmen päivän katsojamäärä ajalta perjantai 30.7. 2021 – sunnuntai 1.8.2021 oli 29 746, joten kyseessä on myös paras viikonlopun tulos korona-aikana. Elokuvan levittää Nordisk Film.

– Kansa todella äänesti jaloillaan! Luokkakokouksen avausviikonlopun hieno tulos on suuri helpotus koko elokuva-alalle. Tulos osoittaa, että yleisö on kaivannut kotimaista elokuvaa ja tietää että elokuvateattereissa on äärimmäisen turvallista käydä, elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman Nordisk Filmiltä sanoo.

Renny Harlinin ohjaama Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily on jatkoa Solar Filmsin tuottamille Luokkakokous ja Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuville, jotka ovat saaneet elokuvateattereissa yhteensä yli 800 000 katsojaa. Elokuva perustuu tanskalaiseen Klassefesten-elokuvasarjaan, kuten aiemmatkin Luokkakokous-elokuvat.

Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily on Markus Selinin ja Renny Harlinin ensimmäinen yhteistyö sitten Jäätävä polte -kulttielokuvan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut