Vuosi vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa: | Lukuvuosi preerian ja vuorten osavaltiossa

Nuoret: Korona viivästytti Emma Reinikaisen vaihto-oppilasvuotta vuodella, mutta nyt matkalaukku on kaivettu esiin. Reinikainen kirjoittaa vuodestaan kolumneja Länsi-Uusimaahan.

Vihtiläisen Emma Reinikaisen vaihto-oppilasvuosi kolkuttaa ovella. Reinikainen viettää seuraavan lukuvuoden Yhdysvaltojen pohjoisosassa sijaitsevan Montanan osavaltiossa. Vaihto-oppilasvuoden oli määrä alkaa jo lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta koronan takia lähtö lykkääntyi vuodella.

Reinikaista ei tunnu sen kummemmin jännittävän lähtö.

– Tuntuu tosi epätodelliselta, että olen oikeasti lähdössä. Koska viime vuonna lähtö epäonnistui niin nyt mietin, että tapahtuuko tämä oikeasti, Reinikainen naurahtaa.

Koronatilanteen vaikean ennustamisen takia hän on pitänyt jopa uutta pettymystä mahdollisena.

Nyt Reinikaisella on kuitenkin suoraan edessään omien sanojensa mukaan yksi elämänsä kiintopisteistä. Viisumi ja oleskelulupa sekä vakuutukset ovat hoidettu sekä molemmat koronarokotteet saatu. Matkalaukkukin on jo kaivettu esiin.

Vihdin peltomaisemat vaihtuvat lähes 60 000 ihmisen kaupunkiin, ja koulumatka lyhenee kymmenestä kilometristä yhteen kilometriin. Reinikaisen isäntäperhe asuu Montanan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa nimeltään Great Falls.

– Harvaan asuttu osavaltio on puolet preeriaa ja vuoria. Osavaltio on tunnettu sen luonnosta ja kansallispuistoista. Olen todella innoissani, koska luonto ja sen saavutettavuus ovat minulle todella tärkeitä asioita, Reinikainen selittää.

Paikka ja perhe eivät valikoituneet sattumalta, vaan Reinikainen menee äitinsä vaihtovuoden aikaisen tuttavan perheeseen. Reinikainen kertoo käyneensä kaupungissa ja perheen luona nuorempana, ja pohtii sen vähentävän jännitystä, kun tietää etukäteen millaiseen paikkaan on menossa.

Reinikainen on oikeastaan aina tiennyt haluavansa lähteä vaihtoon.

– Vaihto-oppilasvuodesta on puhuttu meidän perheessä tosi paljon, ja sellainen mahdollisuus on aina ollut olemassa, siskonsa ja äitinsä jalanjälkiä seuraava Reinikainen kertoo.

Vaihtovuotensa aikana Emma Reinikainen kirjoittaa kolumneja Yhdysvalloista Vihdin Uutisiin ja Länsi-Uusimaahan.

– Olen iloinen ja onnellinen, että olen päässyt kirjoittamaan kolumneja, koska se on minulle todella tärkeä harrastus. Nautin siitä, että pystyn tuottamaan tekstiä muiden luettavaksi.

Reinikainen tuumii vaihdosta käsin kirjoittamisen olevan antoisaa siksi, että asioita pääsee katsomaan toisesta perspektiivistä.

– Usein länsimaissa ja Suomessa luulemme tietävämme hirveästi Yhdysvaltojen asioista, joten on mielenkiintoista päästä pureutumaan aiheeseen sieltä käsin, Reinikainen pohtii.

Kuka?

Emma Reinikainen

Kirjoittaa kolumneja Länsi-Uusimaahan ja Vihdin Uutisiin.

Käy Vihdin lukiota.

Asuu Vihdin kirkonkylässä.

17-vuotias.

Perheeseen kuuluvat äiti, isä sekä sisko ja veli.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut