Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoon Sanomat: Hyvinkään turmakone teki pakkolaskun Sipoossa jo 2015 – Tätä lentäjät ja koneen tuntenut kollega epäilee onnettomuuden syyksi

Hyvinkään lentoturmassa ollut lentokone teki pakkolaskun Sipoossa jo vuonna 2015, kertoo Sipoon Sanomat. Lentäjä kuoli ja lennon valvojana toiminut Sami Saikkonen loukkaantui Hyvinkäällä maanantaina, kun pienkoneen laskeutuminen epäonnistui.

Sipoon Sanomien jutussa lentäjä Kimmo Virtanen muistelee hyvin tuntemiaan lentäjiä ja konetta. Hän kertoo, että Sipoon Söderkullassa tapahtuneen pakkolaskun syynä oli huonon sään aiheuttama huono näkyvyys eikä koneessa ollut teknistä vikaa.

– Se on hyvä kone, nopea ja ketterä kaksipaikkainen, jota voidaan käyttää myös taitolentoon, Virtanen kertoo Sipoon Sanomille.

– Molemmat lentäjät olivat kokeneita, kone oli katsastettu ja luvanmukaisesti lentokelpoinen.

Virtasen oma arvio on, että pakkolaskua harjoittelemassa olleen koneen vauhti hiljentyi kiitotietä lähestyttäessä liikaa. Sen seurauksena kone sakkasi ja se lakkasi lentämästä. Hän perustaa kommenttinsa silminnäkijähavaintoihin.

– Sakkausvaroitin olisi voinut ehkä pelastaa tilanteen, mutta se ei ole pakollinen, vaan lisävaruste, Virtanen sanoo jutussa.

Turmakoneella on kolme omistajaa. Yksi heistä on Hyvinkään onnettomuudessa loukkaantunut lentäjä, lennonopettaja ja tanssija-koreografi Sami Saikkonen. Hän oli silminnäkijöiden mukaan onnettomuuden jälkeen tajuissaan ja käveli itse ambulanssiin, mutta on edelleen sairaalahoidossa.

Saikkonen istui kaksipaikkaisen koneen takaistuimella päällikkönä ja valvoi lennonopettajana ystävänsä kertauskoululentoa.

Menehtynyt lentäjä ohjasi konetta ja kuoli lentokentällä elvytysyrityksistä huolimatta. Hänen nimeään ei ole kerrottu julkisuuteen, vaikka onnettomuus on pysynyt otsikoissa koko viikon.

Muokattu 4.10.2021 kello 8.06: Lisätty tieto, että Virtasen arvio turmasta perustuu silminnäkijähavaintoihin., korjattu Sami Saikkosen nimi ensimmäiseen kappaleeseen oikein.