Nuorten aikuisten koronarokotusinto on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) niin laimeaa, että 16–19-vuotiaitakin on jo rokotettu suurempi osa. Tieto ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokoterekisteristä.
16–17-vuotiaista yksi koronarokotus on jo 78,3 prosentilla. Luku on pari prosenttiyksikköä enemmän kuin 20–34-vuotiaiden ikäryhmissä. 16 vuotta täyttäneitä alettiin rokottaa Hus-alueella touko-kesäkuussa.
12–15-vuotiaistakin ensimmäinen rokotus 73,1 prosentilla, kun luku 20–29-vuotiaiden ryhmissä on noin 76. Lasten rokottaminen aloitettiin vasta elokuussa.
– Vaikka rokotuksia on helposti saatavilla, niitä ei oteta. Etenkin nuoret aikuiset laiminlyövät rokotuksen ottamisen. Tässä näkyy välinpitämättömyys, mutta myös rokotevastaisuus, kommentoi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen viime perjantaina pitämässään tilannekatsauksessa.
Vantaalla on Hus-alueen heikoin koronarokotuskattavuus.
Alle 35-vuotiaiden muita heikompi hakeutuminen rokotuksiin on näkynyt kesästä lähtien, sanoo Vantaan ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelupäällikkö Piia Niemi-Mustonen.
Rokotuskattavuus on ollut alhaisempaa joillain asuinalueilla.
Palvelupäällikkö Piia Niemi-Mustonen, Vantaa
– Alle 35-vuotiaista yli 70 prosentin kattavuuteen ovat syksyn aikana päässeet 16–19-vuotiaat ja 30–34-vuotiaat. Meillä on ollut havaittavissa, että rokotuskattavuus on ollut alhaisempaa joillain asuinalueilla, joilla on suuri osuus vieraskielistä väestöä. Myös osassa vieraskielisten ryhmistä on ollut alhaisempia rokotuslukuja, Niemi-Mustonen kertoo sähköpostitse.
Rokotustilastoissa näkyy useimmissa kunnissa notkahdus 20–34-vuotiaiden kohdalla. Näin on myös Hangossa, jossa yhden rokoteannoksen kattavuus on Hus-alueen korkein.
– En osaa sanoa, onko syynä se, että ei vain saada aikaiseksi mennä rokotukseen vai mikä siinä on. Ainakin olemme yrittäneet järjestää erilaisia rokotusaikoja, on myös ilta-aikoja työssäkäyville, pohtii tartuntataudeista vastaava hoitaja Sari Lehtinen Hangosta.
Rokotuskattavuus vaihtelee Hus-alueen sisällä rajusti.
Perää pitävällä Vantaalla 12 vuotta täyttäneistä yhden rokotteen on saanut 68,9 prosenttia ja toisenkin 59,1 prosenttia.
– Olemme edelleen jäljessä Helsinkiä ja Espoota sekä ensimmäisen että toisen rokotuksen ottamisessa, kaupunginjohtaja Viljanen totesi perjantaina.
Hus-alueen kärkitilaa pitävässä Hangossa ainakin yhden annoksen on saanut 79,9 prosenttia ja täysin rokotettuja on 70 prosenttia. Hangon hyvä tilanne voi liittyä osittain siihen, että kaupungissa asuu paljon ikäihmisiä ja rokotukset aloitettiin iäkkäistä, pohtii Sari Lehtinen.
– Meillä on myös ollut aika tasaisesti tarjota aikoja ja meillä on ollut hyvin halukkuutta rokotukseen.
Suomi on ottanut tavoitteeksi, että valtakunnallisista rajoituksista ja kattavista suosituksista luovutaan, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan.
Tavoitteesta ollaan Hus-alueella vielä kaukana, sillä ensimmäisenkin rokotuksen on saanut vasta 73,4 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Täysi sarja on 64,6 prosentilla.
Ensimmäisen rokotuksen ottaneiden määrä on koko maassa junnannut lähes paikoillaan jo joitakin viikkoja.
Yrittämisestä rokotuskattavuuden nousu ei ainakaan jääne kiinni.
Esimerkiksi Vantaa pyrkii helpottamaan rokotuksen ottamista monin tavoin. Vantaalla on avattu pop up -rokotuspisteitä sinne, missä ihmiset liikkuvat, kuten kauppakeskuksiin. Parhaillaan kaupunkilaiset voivat ehdottaa pop up -rokotuspistettä tiettyyn paikkaan.
Lisäksi kaupungissa on tehty yhteistyötä eri yhteisöjen ja järjestöjen kanssa sekä luotettavan rokotustiedon lisäämiseksi että rokotusten toteuttamiseksi.
Hangossa puolestaan on pohdittu rokotustilaisuuden järjestämistä esimerkiksi joillakin kunnan suurimmilla työpaikoilla.
Viljanen korosti perjantaisessa infossaan, että täyden rokotussarjan ottaminen on tärkeää.
– Taudinkuva on niin poikkeava kahden rokotteen kanssa kuin ilman rokotusta.
Kahden rokotuksen ottaneista vain pieni osa saa vakavan taudin.
– Koronalta suojaavia rajoituksia on purettu ja tartuntaluvut sekä sairaalassa hoidossa olevien määrät ovat jälleen nousussa. 1. rokotteen tai tehosterokotuksen ottamalla, suojataan itseä vakavilta tautimuodoilta ja lisäksi suojataan vakavimman koronataudin riskissä olevia sekä esimerkiksi alle 12 vuotiaita lapsia, sanoo Piia Niemi-Mustonen.