Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Husissa sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä nousussa, suurin osa rokottamattomia – "Rajoitusten purkamisen myötä rokottamattomat ovat aiempaa suuremmassa riskissä"

Husissa sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden määrä on jälleen kääntynyt nousuun. Suurin osa potilaista on rokottamattomia, mutta lisääntyvästi hoidossa on myös kaksi rokoteannosta saaneita.

Husin sairaaloissa on tänään tiistaina koronaviruksen vuoksi hoidossa 41 potilasta, joista on 11 tehohoidossa.

– Näin suurella koronaviruspotilasmäärällä alkaa olla jo vaikutusta muiden potilaiden hoitoon. Pyrimme siirtämään tehohoitoa vaativia koronaviruspotilaita muihin sairaanhoitopiireihin. Jos tämä ei onnistu, joudumme pian siirtämään Husin alueen muiden potilaiden leikkauksia, jos he tarvitsevat toimenpiteen jälkeen tehohoitoa, sanoo tiedotteessa vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Husin sairaaloissa suurin osa hoitoon joutuneista koronaviruspotilaista on joko täysin rokottamattomia tai saanut vain yhden rokotteen. Kaksi rokoteannosta saaneita on myös päätynyt sairaalahoitoon. Suurimmalla osalla heistä on joku sairaus tai sairauteen liittyvä hoito, joka on heikentänyt rokotteen tehoa tai lisännyt vakavan koronavirustaudin riskiä.

Ikääntyneillä ja sairautensa tai lääkehoidon takia riskiryhmiin kuuluvilla koronavirusrokotteen teho on perustervettä ja työikäistä väestöä heikompi.

– Koronavirusepidemia on nyt rokottamattomien epidemia. Rajoitusten purkamisen myötä rokottamattomat ovat aiempaa suuremmassa riskissä saada tartunta ja osa heistä tulee tarvitsemaan sairaalahoitoa, sanoo ylilääkäri Asko Järvinen.

Petäjän mukaan rokottamattomien koronaviruspotilaiden merkitys sairaanhoidon kantokyvylle on kriittinen.

– Koko epidemian ajalta meille on kertynyt merkittävä määrä hoitovelkaa. Erikoissairaanhoidon resursseja tarvitaan pitkään jonottaneiden potilaiden hoitoon sen sijaan, että hoidamme potilaita, joiden tauti olisi voitu estää toimivalla ja turvallisella rokotteella, sanoo Petäjä.

Husin alueella on noin 455  000 täysin rokottamatonta henkilöä.