Reilusti yli puolet suomalaisista (58 prosenttia) haluaisi asua omakotitalossa. Nuoria aikuisia omakotitalossa asuminen kiinnostaa vielä enemmän (65 prosenttia). Lähes joka toinen 18–24-vuotias haaveilee omasta vapaa-ajan asunnosta.
Tiedot ilmenevät Säästöpankkiryhmän Säästämisbarometrista.
– Omakotitalo on kuitenkin vielä harvan nuoren ensiasunto. Suomalaisten asumisen elinkaari on siinä mielessä hassu, että me muutamme omakotitaloon yleensä siinä vaiheessa, kun lapset alkavat lentää pesästä, kertoo tiedotteessa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.
Hänen mukaansa unelma omakotitalossa asumisesta on tänä päivänä helpommin toteuttavissa kuin ennen.
– Monilla paikkakunnilla perheiden lisäksi myös nuoret ovat voineet ostaa omakotitaloja. Kaupungistumisen seurauksena esimerkiksi Helsingin kantakaupungin kerrostalokaksion hinnalla saa nyt omakotitalon pk-seudulta, sanoo Rantanen.
Kyselyssä nuorten barometrivastauksissa Rantasta yllätti sekin, että lähes joka toinen (48 prosenttia) ilmoitti aikovansa hankkia vapaa-ajan asunnon tulevaisuudessa.
– Enää ei voi sanoa, etteikö mökkeily kiinnostaisi suomalaisia nuoria, Rantanen jatkaa.
Tiedotteen mukaan suomalaiset uskovat viime syksyä vankemmin siihen, että asuntojen hinnat nousevat heidän alueellaan. Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen kertoo, että nuoret ovat muita luottavaisempia hintojen nousuun.
– Valtaosa suomalaisista uskoo euribor-korkojen nousevan jonkin verran lähivuosina. Nuorilla odotukset korkojen noususta ovat muita selvästi vähäisempiä, Mikkonen jatkaa.
Ennen koronaa asuntojen hinnat nousivat Rantasen mukaan pääkaupunkiseudulla ja muutamissa kasvukeskuksissa. Ne polkivat paikallaan tai jopa laskivat muualla Suomessa.
– Nyt hinnat ovat nousseet kaikkialla Suomessa, ja monissa pienemmissä kaupungeissa jopa nopeammin ja enemmän kuin pk-seudulla ja muissa isoissa kaupungeissamme, kertoo Rantanen.
Hänen mukaansa kuluvan vuoden aikana myös pienemmät kaupungit ovat päässeet mukaan hintojen nousun imuun.
– Asuntokauppa on myös käynyt prosentuaalisesti vilkkaammin muualla kuin suurissa kaupungeissamme, toteaa Rantanen.