Karin Widnäs ehdolla Taito-Finlandian saajaksi

Tämän vuoden Taito-Finlandia-ehdokkaat on julkistettu. Yksi viidestä ehdokkaasta on fiskarsilainen keramiikkataiteilija Karin Widnäs.

Taito-Finlandia on käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla. Palkinto voidaan myöntää alan tarkoitusperiä edistäneelle henkilölle, yritykselle, toimijalle, teolle, ilmiölle, tapahtumalle tai tuotteelle. Taito-Finlandian voittaja julkistetaan Suomen Kädentaidot -messujen avajaisissa Tampereella perjantaina 12. marraskuuta. Tunnustuksen arvo on 3 000 euroa ja sen lahjoittaa Forsman Tea. Voittajan valitsee Taitoliiton toiminnanjohtaja ja Taito-lehden päätoimittaja Minna Hyytiäinen.

Karin Widnäs tunnetaan monipuolisena ja tuotteliaana keraamikkona. Esteettisten ja oivaltavien kattaus- ja pienesineiden lisäksi hänen tuotantonsa pääpaino on parikymmentä vuotta ollut arkkitehtonisten keramiikkaelementtien suunnittelussa. Widnäsin toteuttamat punasavi- ja rakulaatat verhoavat nykyisin monien julkisten tilojen ja yksityiskotien seiniä ja uuneja.

– Inspiraationi lähteinä ovat olleet opettajani, suomalaisen keramiikkataiteen uranuurtaja Kyllikki Salmenhaaran lisäksi lukuisat matkat keramiikan perinteistä tunnettuun Koreaan sekä Fiskarsissa toimiva vireä taidekäsityöläisten yhteisö, Widnäs kertoo Taito-Finlandian tiedotteessa.

Karin Widnäs toteutti vuonna 2006 suuren unelmansa ja rakennutti Fiskarsin Hasselbackaan oman talon ja sen yhteyteen ateljeen, joissa paikalliset puulajit, Widnäsin keramiikka, särmät ja valo vuorottelevat.

Karin Widnäsin museo KWUM avautui vuonna 2018. Ajatus omasta keramiikkamuseosta kypsyi pitkään. Kun rakentaminen vihdoin alkoi, yli 300-neliöinen rakennus valmistui parissa vuodessa.

– Haluan museoni avulla puolustaa keramiikkataiteen asemaa Suomessa ja siirtää eteenpäin sukupolvien aikana kehittynyttä ymmärrystä materiaaleista ja tekniikoista. Ne ovat jäämässä liian vähälle huomiolle keramiikkataiteen opetuksessa, Widnäs sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut