Vihtiläisen Enni Himilän sormissa työstyvät koristeelliset piparkakkutalot: ”Koristelu on terapeuttista”

Vihtiläinen Enni Himilä on piparkakkutaloleipuri jo toisessa polvessa. Kolmikymppinen Himilä on taituroinut piparitaloja myyntiin erilaisille joulumessuille ja myyjäisiin seitsemäntoista vuoden ajan.

– Olen ehdottomasti jouluihminen, Himilä hymyilee ja pohtii joulussa parasta olevan läheisten kanssa vietetty aika.

Kun on monta päivää aikaa vaan olla sen perheen kanssa. Ilman kiirettä.

– Pelailemme erilaisia pelejä ja syömme hyvin. Meillä on iso perhe, johon kuuluu vanhempien lisäksi neljä sisarusta, Himilä kertoo.

Mutta ennen joulua leivotaan, ja tällöin Himilöillä tuoksuu piparkakku. Himilän näppärissä sormissa työstyvät upeat koristeelliset piparkakkutalot, joita tehdään niin paljon, että niitä riittää myös myyntiin.

– Perinteen aloitti aikanaan äitini ja tätini, jotka tekivät piparkakkutaloja Nummelan naistenmessuille myyntiin. Olemme serkkuni kanssa jatkaneet tätä perinnettä ja aloitimme leipomisen, kun olimme ehkä 14-vuotiaita, Himilä sanoo.

Olen ehdottomasti jouluihminen.

Enni Himilä

31-vuotias Himilä serkkuineen on siis ehtinyt ilahduttaa vihtiläisiä piparkakkutaloilla jo seitsemäntoista vuoden ajan.

– Teen itse erilaisia muotteja, joista talot kootaan. Piparitalon pihalla on yleensä tähtimuoteista tehty kuusi. Pihalla on myös joulupukki ja erilaisia eläimiä. Tänä jouluna ehkä uutuutena pikkuinen peura, Himilä kertoo.

Taikinaa Himilä ei tee itse, mutta hyvän sokerikuorrutteen teko on sen sijaan tärkeää.

– Kuorrutteen pitää olla sen verran paksua, ettei se valu eikä sotke. Teen sen kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista, Himilä sanoo.

Piparintuoksuinen rakennusurakointi aloitetaan yleensä joulukuun alussa.

– Teen yleensä viikonloppuisin, kun silloin on hyvin aikaa, Himilä kertoo ja sanoo koristelun olevan hyvää terapiaa it-alalla tehtävän päivätyön rinnalla.

Himilä kertoo kuuntelevansa koristelun ohella perheen omia klassikkolevyjä. Koristeluun saattaa osallistua myös äiti ja sisko. Kuorrutteen lisäksi koristeiksi päätyvät yleensä smarties-tyyliset karamellit ja marmeladimakeiset.

– Teen yleensä vanhempien keittiössä, kun siellä on hyvin tilaa. Sekin on jo perinne, että ollaan yhdessä.

Himilän serkulla on catering-alan yritys, mutta Himilälle itselle leivonta on harrastus. Serkku on Himilän mukaan innovatiivinen kokeilija, joka tekee isojakin pipariluomuksia.

– Minulle tämä on vain kiva harrastus ja olen enemmän perinteisillä linjoilla, Himilä nauraa.

Himilän ja serkun perinteiset ja innovatiiviset luomukset pääsevät myyntiin myyjäisiin ja pienille messuille myös tänä vuonna. Vihdin Naistenmessut ovat tosin koronapandemian vuoksi jo toista kertaa peruttu, mutta muutamia messuja ja tapahtumia kuitenkin järjestetään.

– Joulu pop up -tori ja Nummelan käsinetori ainakin, Himilä sanoo.

Himilällä on myös vakioasiakkaita. Vihtiläiset yritykset ovat tilanneet piparitaloja henkilöstölleen joululahjoiksi. Osalla asiakkaita on ollut Himilän tekemä talo ilahduttamassa koristeena jo useamman joulun ajan.

– Ei kaikki näitä välttämättä syökään. Osa taas syö jo ennen joulua ja hakee sitten lisää, Himilä sanoo ja kertoo piparitalojen hintojen pyörivän parinkympin ja reilun kolmen kympin välillä, talon koosta riippuen.

Vinkit leipomiseen

Huomioi nämä

Piparitalo pysyy koossa jämäkällä pikeerillä.

Tarvitset pikeeriin yhden kananmunan ja tomusokeria.

Vaahdota kananmunan valkuainen kovaksi. Lisää noin kolme desilitraa tomusokeria.

Jos haluat värejä, lisää muutama tippa elintarvikeväriä.

Tippa etikkaa tai sitruunamehua auttaa valkuaisvaahtoa pysymään kovana.

Enni Himilä: ”Kuorrutteen pitää olla sen verran paksua, ettei se valu eikä sotke.”

Tiesitkö: Piparkakkutalot ovat peräisin Saksasta, jossa Grimmin veljesten Hannu ja Kerttu -satu innosti kotileipureita tekemään jouluisin noita-akan mökkejä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut