Suomen yleisimmän automerkin omistajat ovat nyt myös merkkiuskollisimpia. Merkki on kärjessä ensimmäistä kertaa, kertoo tiedotteessaan Danske Bank.
Danske Bankin Autobarometri 2021 –tutkimuksen mukaan 58 prosenttia Toyotalla ajavista suomalaisista suunnittelee hankkivansa myös seuraavaksi autokseen Toyotan. Aiemmin uskollisimpia ovat olleet BMW:n ja Mercedes-Benzin omistajat.
Tiedotteen mukaan Toyotan nousu ykköseksi johtui erityisesti muiden merkkien laskusta. Nyt Toyotan omistajien merkkiuskollisuus oli lähes sama kuin vuotta aiemmin tehdyssä kyselyssä.
– Merkkiuskollisuuden muutoksiin voi osittain vaikuttaa myös kiinnostus sähkö- ja hybridiautoihin sekä globaalin komponenttipulan erilainen vaikutus eri automerkkeihin, sanoo tiedotteessa Danske Financen autoliiketoiminnasta vastaava johtaja Altti Kuuri.
Japanilaisen Toyotan lisäksi yli 50 prosentin merkkiuskollisuus on kolmella merkillä. Ne ovat saksalaiset Mercedes-Benz, Audi ja BMW. Keskimäärin autoilijoiden merkkiuskollisuus on 29 prosenttia.
Seuraavien kolmen vuoden aikana Danske Bankin Autobarometrin mukaan 27 prosenttia suomalaisista aikoo hankkia auton. Puolet heistä suunnittelee, että hankkii uuden tai uudehkon auton.
Kuurin mukaan autosta ollaan tulevaisuudessa valmiita maksamaan hieman aiempaa enemmän. Noin neljännes kyselyyn vastanneista uskoo kuitenkin, että hänen seuraava autonsa maksaa alle 10 000 euroa.
– Miehet suunnittelevat hankkivansa kalliimpia autoja kuin naiset. Nuoret puolestaan suunnittelevat hankkivansa edullisempia autoja, Kuuri jatkaa.
Auton ostoa suunnittelevista 45 prosenttia ei tiedä, minkä merkkisen auton aikoo hankkia. Niille, joilla merkki on jo tiedossa, suosituin merkki on Toyota. Sen ostoa suunnittelee 10 prosenttia vastaajista. Muita suosittuja merkkejä ovat Volkswagen, Volvo, Mercedes-Benz ja Skoda.
– Suosituimmat merkit tai niiden osuudet eivät ole vaihdelleet paljoakaan viime vuosien aikana. Prosenttiyksiköissä suurin muutos on tapahtunut kategoriassa muut, mikä kuvaa muutosta automarkkinassa, Kuuri sanoo.
Danske Bankin Autobarometrin tavoitteena oli selvittää suomalaisten unelmointia ja niiden rahoittamista sekä autonhankintaan ja sen hankinnan rahoittamiseen liittyviä tekijöitä monesta eri näkökulmasta.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 21–79-vuotiaat suomalaiset miehet ja naiset. Aineisto on painotettu sukupuolen, iän ja asuinpaikkakunnan mukaan väestöjakaumaa vastaavaksi.
Kysymyksiin, joissa ei tarvinnut omistaa autoa tai olla hankkimassa sellaista vastasi 1 651 vastaajaa. Auton hankintaan liittyviin kysymyksiin vastaajia oli 1 216.
Tutkimus on tehty aiemmin vuosina 2013–2015 ja 2017–2020.