Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vuoden raaseporilaisen äänestys alkoi

Ehdokkaat Vuoden raaseporilaiseksi ovat Bromarvin kylätoimikunta ry, Jan Holmberg ja Christopher Senn.

Bromarvin kylätoimikunta on ehdolla kotikylänsä puolesta tekemänsä aktiivisen työn takia. Jan Holmberg taas on ehdolla aktiivisuudestaan Facebookin eri kyläryhmissä. Holmberg on usean raaseporilaisen Facebook-kyläryhmän ylläpitäjä, ja työskentelee vapaaehtoisesti jakaen tietoa ja keskustellen ryhmän jäsenten kanssa. Christopher Sennin ehdokkuus perustuu hänen sitoutumiseensa ja kiinnostukseensa raaseporilaista elämää kohtaan. Senn valokuvaa koulujen päättäjäisissä ja ylioppilasjuhlissa, tanssiesityksissä, kouluissa ja teattereissa. Hän luo yhteyksiä sekä vanhoihin että nuoriin, ja solmii ystävyyssuhteita kaikkien tapaamiensa henkilöiden kanssa.

Ehdokkaat valikoitiin kaikkiaan 17 ehdotuksen joukosta. Ennakkotuomaristoon kuuluivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anders Walls, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholm, kehityspäällikkö Jennifer Gammals sekä tiedottaja Petra Louhimies.

Vuoden raaseporilaista voi äänestää 13.2. klo 23.59 asti. Nimitys paljastetaan palkintoseremoniassa 18.2. klo 15. Seremonia lähetetään livenä Facebookin kautta.

Ehdokkaita voi äänestää osoitteessa: https://www.lyyti.fi/questions/55ef2695f7.

Vuoden raaseporilainen -nimityksen lisäksi seremoniassa jaetaan vuoden kulttuuripalkinto ja vuoden urheilupalkinto, joiden vastaanottajat on valinnut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. Lisäksi jaetaan vuoden nuorisopalkinto, jonka vastaanottajan valitsee nuorisovaltuusto sekä vuoden ympäristöpalkinto, jonka vastaanottajasta päättää kaupunkikehitysosasto.