Opetusministeri Li Andersson (vas.) toteaa, että oli oikea ratkaisu olla antamatta valtakunnallista suositusta koulujen etäopetuksesta. Andersson puhui keskiviikkoaamuna THL:n ja opetusministeriön yhteisessä tiedotustilaisuudessa.
– Koulunkäynti on sujunut hyvin, opetusta on pystytty jatkamaan ja siinä on pystytty pitämään kiinni sellaisista arjen rutiineista, jotka koulunkäyntiin liittyvät. Pandemian aikana olemme myös huomanneet, miten suuri vaikutus koululla on lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Tästä samasta asiasta viestivät koko ajan lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset. Nyt meidän on jatkossa pystyttävä kuromaan umpeen sen vaje, minkä korona on varhaiskasvatukseen synnyttänyt, Andersson totesi.
Ministeri kertoo, että ministeriö tulee esittämään 65 miljoonan lisämäärärahaa koronan aiheuttamien haasteiden paikkaamiseen. Nämä haasteet liittyvät esimerkiksi oppilaisiin, joille etäopetus on osoittautunut vaikeaksi malliksi pysyä perässä opetuksessa.
– Tällä rahalla pystyttäisiin esimerkiksi palkkaamaan opettajia tukiopetukseen, Andersson kertoo.
Oma kysymyksensä on ollut se, onko oppilaitoksissa ja päiväkodeissa ollut aina riittävästi henkilökuntaa. Omikron on vaatinut tällä sektorilla veronsa. Andersson sanoo, että julkisella puolella tilanteen kanssa on pärjäilty, mutta yksityisellä sektorilla haasteita on ollut.
– Varhaiskasvatuksessa se on aiheuttanut haasteita. Pääkaupunkiseudulla yksityisiä päiväkoteja jouduttiin tammikuun lopussa sulkemaan siksi, että niin paljon henkilökuntaa oli koronatartunnan vuoksi sairaana, Andersson kertoo.