Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kestääkö Uudenmaan lumipeite ensi viikkoon? – Näin vastaa meteorologi

Tällä viikolla sataa. Koska lämpötila on alkuviikon ajan Uudellamaalla nollan tienoilla tai parin asteen verran plussalla, tulee sade pääosin vetenä. Se ei kuitenkaan sulata lunta kokonaan pois, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.

Kuluvan viikon päivistä maanantai on Siiskosen mukaan kaikkein sateisin. Tänään veden seassa saattaa olla räntää, mutta pääosin sade tulee vetenä. Vedeksi muutettuna sitä tulee 5–10 millimetriä.

Tiistaille asteita on luvassa kahdesta kolmeen, joten taivaalta tulee vettä. Sadetta saadaan kuitenkin vähemmän kuin maanantaina, korkeintaan viisi millimetriä.

– Samanlainen sää jatkuu vielä keskiviikkona. Tästä huolimatta vesisateet eivät täysin sulata pois lunta. Uudenmaan havaintoasemilla on ollut 30–40 senttiä lunta ja sen ylikin. Lunta on niin paljon, että paljas maa ei tule näkyviin, Siiskonen sanoo.

Meteorologin mukaan sää hieman viilenee loppuviikkoa kohden. Torstaina sateet tulevat räntänä ja lumena.

– Ensi viikonlopun ennusteessa on vielä aika paljon epävarmuutta. Tämän hetken ennuste on, että silloin olisi jonkin verran pakkasta. Jos Suomenlahden eteläpuolella oleva sadealue ei jääkään Baltiaan, voi eteläisessä Suomessa sataa lunta.

Etelä-Suomen koulujen lomalaisia ei tämän hetken ennusteen mukaan hemmotella auringolla. Siiskonen kertoo, että lämpötila on tämän hetken arvioiden mukaan nollasta korkeintaan viiteen pakkasasteeseen.

– Koska tämän viikon vesisateet eivät sulata lunta kokonaan pois, on lunta Uudellamaalla vielä ensi viikollakin. Pitkän ajan ennusteessa ei ole odotettavissa selkeää ja poutaista säätä vaan sateita. Missä muodossa ne tulevat, ei vielä ole varmaa.

Ilmatieteen laitos varoittaa tänään huonosta jalankulkusäästä Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä myös ajokelistä. Tiistaina huono ajokeli on varoituksen mukaan muun muassa Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Keskiviikkona varoitetaan Oulun korkeudelle saakka ajokelistä lumi- ja räntäsateet vuoksi. Varoitus rajoittuu torstaina eteläisimpään osaan Suomea.