Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tämä on suomalaisten mielestä maamme vastuullisin brändi – Yrityksiltä halutaan tekoja eikä vastuullisuusviestintää

Suomen vastuullisin brändi on Elovena. Se nousi ensimmäistä kertaa ykköseksi listauksessa, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttajien mielikuvaa brändien vastuullisuudesta, kertoo Sustainable Brand Index tiedotteessaan.

Vastuullisuuslistauksessa pärjäsivät elintarvike- ja päivittäistavarabrändien lisäksi vapaa-aikaan ja matkustamisen liittyvät brändit. Suomessa kuluttajat arvostavat tiedotteen mukaan valinnoissaan yhä enemmän kotimaista tuotantoa ja paikallisia raaka-aineita.

Raision kauratuotebrändi Elovena on pärjännyt selvityksessä hyvin jo aiempina vuosina. Viime vuonna se oli toinen, mutta nyt se ohitti Valion.

– Menestys mielikuvia mittaavassa Sustainable Brand Index -listauksessa kertoo, että ihmisillä on valtavat odotukset Elovena-brändin vastuullisuutta kohtaan. Tämä inspiroi ja kirittää meitä tekemään suunniteltuja vastuullisuustekojamme kahta lujemmin, kertoo tiedotteessa Raision vastuullisuusjohtaja Sari Koivulehto-Mäkitalo.

Valio oli listauksessa ykkösenä kahdeksan vuotta ja sijoittui tänä vuonna toiseksi. S-ryhmän aiempi menestys piti edelleen ja se sijoittui kolmanneksi. Fiskars onnistui nousemaan näyttävästi 11. sijalta neljänneksi ja VR sijoittui viidenneksi.

– Pitkittynyt pandemiatilanne on muuttanut kulutuskäyttäytymistä kokonaisvaltaisesti ja ympäristöön liittyvä vastuullisuus korostuu kuluttajien valinnoissa läpi toimialojen. Ruoan valmistamiseen, sisustamiseen ja rakentamiseen liittyvät harrastukset sekä kotimaan matkailu vilkastuivat Suomessa pandemian aikana. Tämä voi osittain selittää myös näiden brändien nousua tämän vuoden vastuullisuuslistauksessa, pohtii tiedotteessa Erik Hedén.

Aiempien Sustainable Brand Index -selvitysten perusteella suomalaisten myönteinen suhtautuminen yritysten vastuullisuusviestintään on laskusuunnassa.

Viestinnän sijaan suomalaiset haluavat tiedotteen mukaan nähdä yrityksiltä konkreettisia vastuullisuustekoja. Ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvät kysymykset kiinnostavat suomalaisia, mutta myös sosiaalinen vastuullisuus on suomalaisille yhä tärkeämpää.

Sustainable Brand Index -selvityksen teon aikana oli havaittavissa, että suomalaiset olivat huolissaan mahdollisen sodan vaikutuksista jo ennen Ukrainan tilanteen puhkeamista. Yritysten reagoiminen kriisiin voi näkyä selvityksen tuloksissa seuraavina vuosina.

Indeksi perustuu kyselytutkimukseen, jossa haastateltiin 9 100 suomalaista kuluttajaa viime joulukuun ja tämän vuoden helmikuun välillä. He arvioivat Suomen 214 suurinta tuotemerkkiä. Tuotemerkkejä arvioitiin sen perusteella, miten niiden nähdään toimivan 17 globaalin kestävän kehityksen tavoitteen puitteissa.