Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Inkoon Furuborgintiellä purossa runsaasti polttoöljyä – Lähdettä selvitetään

Inkoon Furuborgintiellä havaittiin torstaina viiden maissa iltapäivällä polttoöljyä runsaita määriä, tiedottaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.

– Ilmoittaja havaitsi öljyä pienessä peltopurossa, päivystävä palomestari Peik Joutsen kertoo.

Öljynlähteen metsästys on parhaillaan käynnissä. Luontoon päässeen öljyn määrästä ei tässä vaiheessa tiedetä.

Joutsenen mukaan neste on väriltään punaista, mikä kertoo, että kyseessä on polttoöljy.

Puro, josta öljyä on löydetty, laskee Inkoon rannikkotien eteläpuolella virtaavaan Torbackan ojaan, josta sitä on myöskin löydetty.

Oja laskee Kopparnäsin suuntaan.

– Meillä lähtee kohta partio tarkastamaan, kuinka pitkältä sieltä öljyä löytyy, Joutsen kertoo puoli yhdeksän jälkeen torstai-iltana.

– Täytyy alkulähde ja levinnäisyysaste selvittää. Sitten alkavat saneeraustyöt.