Hajukoira Silja haistaa koronaviruksen – Onnistunut testi tehtiin lentokentällä

Hajukoirat voidaan opettaa tunnistamaan koronavirusinfektion saaneet henkilöt ihon pyyhkäisynäytteistä, kertoo Helsingin yliopiston ja HUS:n tutkimus. Helsinki-Vantaan lentokentän koeasetelmassa hajukoirien tarkkuus tunnistaa näyte oikeaksi oli 92 prosenttia.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen ja lääketieteellinen tiedekunta sekä HUS suunnittelivat yhdessä hajukoirien tarkkuuden testaamiseksi kolmoissokkoutetun, satunnaistetun, kontrolloidun tutkimusasetelman.

Siinä kukaan testaajakolmikosta eli koirasta, koiraohjaajasta ja tutkijasta ei tiedä, mitkä haisteltavina olevista ihopyyhkäisynäytteistä ovat positiivisia ja mitkä negatiivisia.

Tutkimuksessa selvitettiin myös yksittäisien tekijöiden vaikutusta hajukoirien tunnistamiskykyyn.

Tutkimuksen ensimmäisessä eli koulutusvaiheessa hajukoirat opetettiin tunnistamaan koronaviruspotilaan ihonäyte verrokin näytteestä. Useamman viikon harjoitusjakson jälkeen koirat siirtyivät harjoituskeskuksesta Helsinki-Vantaan lentokentälle tutkimuksen seuraaviin vaiheisiin.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa neljä hajukoiraa suoritti validaatiokokeen, jolla ne osoittivat osaamisensa. Kokeen aikana kullekin hajukoiralle esiteltiin 420 näytteen sarja seitsemän päivän aikana maalis–huhtikuussa 2021.

Näytteet olivat rinnakkaisia eli kukin koira sai haisteltavakseen identtisen setin, jossa oli 114 koronaviruspotilaan ja 306 verrokin näytettä. Näytteen antajien koronavirustilanne oli varmistettu PCR-tutkimuksella. Jokaisen koepäivän aikana kukin koira haisteli 20 näytesettiä, joissa oli kolme näytettä telineissä satunnaisessa järjestyksessä.

Hajukoirat tunnistivat näytteen oikeaksi 92-prosenttisesti. Niiden herkkyys tunnistaa koronavirusnäyte oli 92 prosenttia ja tarkkuus 91 prosenttia. Hajukoirien välillä todettiin vain pieniä eroja erottelukyvyssä.

Tutkimus vahvistaa aikaisempia löydöksiä hajukoirien kyvystä tunnistaa koronavirusinfektion saaneet henkilöt.

– Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että koirat suoriutuivat huonommin silloin, kun näytteet oli kerätty varianttiviruksen aiheuttaman taudin sairastaneilta. Selitys on yksinkertainen: koirat oli koulutettu alkuvaiheen virustyypillä, minkä vuoksi koirat eivät aina kelpuuttaneetkaan varianttinäytteitä positiivisiksi. Tämä paljastaa niiden erottelukyvyn uskomattoman tarkkuuden, kertoo professori, infektiosairauksien ylilääkäri Anu Kantele Helsingin yliopistosta ja HUS:sta sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksen kolmas vaihe suoritettiin seulomalla Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajia ja henkilökuntaa. Hajukoirat tunnistivat oikein 98,7 prosenttia negatiivisista näytteistä.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut