Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Virsiä uudella vivahteella Nummen kirkossa – Histan veisaajat konsertoi sunnuntaina

Tänä vuonna 200-vuotisjuhliaan viettävässä Nummen kirkossa kaikuvat sunnuntaina 7.8. kesäiset virret. Lauluyhtye Histan veisaajat esittää Kuitenkin veisailen -konserttinsa tuolloin paikan päällä kello 17.

Kokoonpano ui musiikillisesti kansanmusiikin ja virsiperinteen rajavesissä. Tuoreet sovitukset vanhoista suomalaisista virsistä soivat laulajien käsittelyssä uudenlaisena kokonaisuutena.

Vanhasta lauluperinteestä ammentava yhtye on aiemmin esiintynyt useissa tapahtumissa ympäri maata, muun muassa Meidän festivaalilla Tuusulanjärvellä ja Vocal Espoo -festivaaleilla.

Alkujaan Histan veisaajat muodostui vuonna 2008 Espoon kaupunginteatterin Histan häät -näytelmää varten koottujen laulajien ympärille, ja mukaan on sittemmin saatu myös muita ääniä. Yhtyeen nimeen jäänyt Hista sijaitsee Espoossa.

Lauluyhtyeeksi yli kymmenhenkinen Histan veisaajat on hieman ylisuuri – kuoroksi puolestaan vähän liian pieni. Johtajaa yhtyeellä ei ole, vaan kaikki jäsenet osallistuvat taiteellisten ratkaisujen tekemiseen.

Kuitenkin veisailen -konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 10 euroa.