Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuori Lohja ja Lohjan kirjasto esittäytyvät Lohessa torstaina

Nuori Lohja ja Lohjan kaupunginkirjasto näkyvät kauppakeskus Lohessa torstaina 8.9. klo 15–17.

Kauppakeskuksen syntymäpäiväviikon tempauksessa houkutellaan nuoria tutustumaan muun muassa Nuorisokahvila Dixiin sekä Pelitalo Baseen. Niiden ohjaajia on Lohessa esittäytymässä ja kertomassa toiminnasta.

Lisäksi parin tunnin aikana on mahdollista päästä kokeilemaan VR-laseja sekä esittää toiveita nuorisotaloilla järjestettävästä toiminnasta. Toiveensa esittävät voivat samalla osallistua arvontaan, jossa on palkintoina elokuva- ja uimalippuja.

Lohjan kaupunginkirjasto peluuttaa pisteellään lautapelejä ja tarjolla on myös arvonta.

Nuoreen Lohjaan kuuluvat Lohjan kaupungin nuorisotyö, Toimintakeskus Harjula, Nuorisokeskus ja Ohjaamo Lohja.

Kolmevuotiaan kauppakeskuksen syntymäpäivillä on muinakin päivinä ohjelmaa nuorille. Keskiviikkona ja lauantaina esiintyy muun muassa taikuri Kari ja perjantaina klo 18 kauppakeskuksen viereisellä Vihdinkadulla laulaja Elias Kaskinen.

Tarkemmat aikataulut ja synttäriviikon ohjelma löytyvät osoitteesta: https://kauppakeskuslohi.fi/2022/08/26/synttarikarnevaalit-lohessa-5-11-9/.