Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisin baarikierroksella havaittiin Lohjalla ja läntisellä Uudellamaalla vain vähäisiä rikkeitä

Poliisin valtakunnallisena valvontateemana lokakuussa oli anniskelupaikkavalvonta. Tällä teemalla Länsi-Uudenmaan poliisi tarkasti 21.–23. lokakuuta kaikkiaan noin 30 ravintolaa Lohjalla, Vihdissä, Karkkilassa, Kirkkonummella ja Espoossa.

Poliisin näkökulmasta asiat olivat pääosin kunnossa, mutta huomautettavaakin ilmeni. Yhdellä järjestyksenvalvojalla ei ollut järjestyksenvalvojakorttia mukana, yhdessä ravintolassa poliisi joutui kieltämään anniskelun selkeästi päihtyneelle ja yhdessä ravintolassa asiakas oli juoman kanssa anniskelualueen ulkopuolella.

– Näistä annettiin huomautukset, ohjattiin oikeaan toimintaan sekä ilmoitettiin Aluehallintoviraston alkoholitarkastajalle, kertoo komisario Sami Kari.

Ravintola-alalla on jonkin verran ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä ja työntekijöitä. Anniskelupaikkavalvonnan yhteydessä tavattujen ulkomaalaisten osalta tehtiin normaalia ulkomaalaislain mukaista valvontaa. Tältä osin kaikkien tarkastettujen asiat olivat kunnossa.

Valvontaa tehtiin yhteistyössä Aluehallintoviraston alkoholitarkastajan ja pelastuslaitoksen palotarkastajien kanssa. Edellisten havaintojen lisäksi alkoholitarkastajan mukaan ravintoloissa oli pieniä puutteita omavalvontasuunnitelmissa.

Palotarkastajilla taas oli huomautettavaa hätäpoistumisteiden esteettömyydestä. Vastuuviranomaiset jatkavat näiden asioiden käsittelyä asianomaisten yritysten kanssa.