Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voiko happi loppua, jos sähkökatko iskee ja hissi pysähtyy? – Asiantuntija kertoo kaksi myyttiä, jotka ovat totta vain elokuvissa

Iskeekö hätä käteen kun hissi pysähtyy? Se on välitön seuraus, jos sähkökatko iskee silloin kun matkustat hississä. Mitä seuraavaksi: voiko hissi pudota, loppuuko happi?

Kone Hissien markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jussi Haapkylä sanoo heti, että ei voi pudota eikä happi myöskään lopu. Hän listaa lisäksi kaksi muutakin myyttiä, jotka ovat tuttuja elokuvista, mutta eivät todellisuudesta.

– Hisseissä ei ole mitään kattoluukkua, josta voisi pelastautua. Ovien kautta kuljetaan. Hissit eivät myöskään tosiaan voi pudota, sitä näkee elokuvissa, Haapkylä sanoo.

Hän tähdentää, ettei hissistä kannata lähteä pelastautumaan itse. On tärkeää odottaa hissihuollon tai pelastuslaitoksen saapumista apuun.

– Toki on niin, että rappusissa tapahtuu neljäkymmentä kertaa enemmän onnettomuuksia kuin hississä. Vaikka hissin oven saisikin auki, siinä on aina viiltohaavan mahdollisuus olemassa tai sitten voi kompastua. Riskejä on, ja kannattaa vaan olla rauhallinen.

Haapkylä sanoo, että mikäli hissiin jää jumiin, ei kannata olla huolissaan. Tilanne voi tuntua ikävältä, mutta loputtomiin se ei nykyään kestä.

– Varsinaiseen huoleen ei ole missään vaiheessa syytä. Kukaan ei tietysti tiedä kauanko sähkökatko kestää, mutta ei se useita tunteja kestä. Soitto asiakaspalveluun ja huoltoon, niin asiat kyllä ratkeavat.

– Suomessa hissialan ihmisillä on hyvä pelastusvalmius. Olemme tottuneet pelastamaan ihmisiä hisseistä viikoittain, joten ei ole pelkoa siitä että sinne jää pitkäksi aikaa.

Hissi voi jäädä jumiin monesta muustakin syystä.

– Ihmiset jättävät esineitä oven väliin tai hissiin iskee joku muu tekninen vika. Henkilökunnalla on kuitenkin koulutus kaikkiin tilanteisiin, joten ei tarvitse pelätä, Haapkylä huomauttaa.

Hissin hälytyspuhelimet toimivat akulla, joten sähkökatko ei niiden toimintaan vaikuta.